Mainos

Jokerien kannattajat hulinoivat Valkeakoskella

Valkeakoskella koettiin eilisiltana ensimmäisen kerran, mitä on jalkapallohuliganismi. FC Jokerien tappioon pettynyt joukko mukiloi yhden järjestysmiehen sairaalakuntoon ja hajotti kaupungilla ainakin yhden ikkunan. Valkeakosken poliisi joutui kutsumaan avukseen partioita Tampereelta, ennen kuin helsinkiläisseuran kannattajat saatiin bussiin ja paluumatkalle.

Toiminnanjohtaja Karri Kekkosen mukaan FC Hakalta on lähdössä Jokereille paheksumiskirje ja lasku sen jälkeen, kun järjestysmiehille ja stadionille aiheutuneet vahingot on saatu summatuksi. Kekkonen pelkää, että vastaisuudessa on entistä vaikeampi saada järjestysmiehiä otteluihin.

-Miehet kyselivät ottelun jälkeen, viitsiikö sitä lähteä illalla makkarapalkalla hakattavaksi kentälle, kun vaihtoehtona olisi Bumtsibumin katsominen kotisohvalla.

-Jälkipalaverissa totesimme, ettei tilanteeseen ole muuta ratkaisua kuin jättää katsomon ulkopuolelle ne, joista koituu harmeja, kertoo Kekkonen. -Näiden fanien tarkoituksena ei ole muuta kuin tappelu.

Varauduttu oli

Toiminnanjohtaja Kekkosen mukaan FC Haka oli varautunut siihen, että katsomoon tulisi rähinöitsijöitä. Seura halusi pitää kiinni hyvän järjestäjän maineestaan, olivathan kesän kaikki neljä ulkomaalaisotteluakin sujuneet rauhallisesti. Siksi Jokereilta kysyttiin etukäteen kannattajien liikkeistä.

-Vastauksena oli: 'Emme tiedä, he eivät kuulu meihin', kertoo Kekkonen. Kun Valkeakoskelle kantautui kuitenkin tieto noin 30 Jokeri-fanin tulosta, järjestysmiesten määrää nostettiin puolella eli 30:een.

Valkeakoskelaisten yllätykseksi liikkeellä ei ollutkaan nuorisoa, vaan helsinkiläisten bussista asteli 30-40-vuotiaita miehiä. Nämä käyttäytyivät portilla viimeisen päälle asiallisesti, eikä tavallista tiukemmassa tarkastuksessa löytynyt kuin joitakin pulloja, jotka otettiin pois.

Ottelun aikana selvisi, ettei kyse ollut normaalista kannattajaporukasta. Hakan venäläispelaajaa huudeltiin ryssäksi, ja ainakin yksi paljas takapuoli vilahti ottelun aikana. Moni kummasteli kannatuslakanaa, jossa oli FC Jokerit -tekstin lisäksi pääkallo ja Helsinki muodossa Hellsinki, mikä viittaa helvettiin.

Verta kentälle

Varsinainen hulina alkoi, kun Haka teki voittomaalin ihan ottelun lopussa. Ensin hyppäsi yksi helsinkiläisseuran kannattaja aidan yli. Kun järjestysmies otti hänet kiinni, kentälle ryntäsi isompi ryhmä ja alkoi kunnon kahakka. Se jatkui kentän osittaisen pimennyksen turvissa ilotulituksen ajan.

-Kiivaimmillaan tappeluun osallistui kymmenkunta katsojaa. Siinä lyötiin kuin vierasta sikaa, kuvailee Karri Kekkonen. -Pahimpaan paikkaan joutunut järjestysmies tuli vastaan ihan veressä, naama turvoksissa ja kuhmuja päässä. Laitoimme hänet tarkastettavaksi sairaalaan. Useammaltakin järjestysmieheltä hajosivat yhteenotossa silmälasit. Laskuja kertyy myös hajonneista takeista ja mainosaidasta.

Tilanteen kentällä rauhoittivat Valkeakosken poliisit sekä tappelijoiden omat kaverit. Sen jälkeen rähisijälauma siirtyi keskikaupungille huutelemaan ja rettelöimään. Ainakin yksi ravintolan ikkuna hajosi. Lopullisesti tilanne raukesi vasta, kun poliisi sai apuvoimia Tampereelta.

Ylikonstaapeli Hannu Kokkola Valkeakosken poliisista kertoo, että aamuun mennessä oli tapahtuneesta tehty kolme rikosilmoitusta. Tekijöitä ei ole vielä tunnistettu. Kokkola uskoo, että se onnistuu filmien ja valokuvien perusteella.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.