Mainos

Jopa 10 senttiä lunta maan keskiosaan – merellä myrskyputki alkamassa

Maan keskiosaan pyryttää perjantaina lunta 5-10 senttimetriä. Nämä lumet kuitenkin uhkaavat sulaa viikonloppuna, kun uusi matalapaine tuo lauhaa ilmaa ja vesisateita laajalti. Tuulet mylläävät loppuviikolla paikoin myrskynä merialueilla ja rannikolla.

Sadealue ylittää tänään Suomen. Lunta tulee päivällä maan keski- ja pohjoisosassa, iltapäivällä lähinnä Itä-Suomessa ja Kainuussa. Aurinko ehtii paistaa koko maan länsiosassa. Lapissa pakkanen kiristyy jo iltapäivällä kymmenenkin asteen tienoille. Yöstä on tulossa pakkasyö rannikkoseutuja lukuun ottamatta, joten kosteat tienpinnat voivat jäätyä.

Huomenna perjantaina Suomeen saapuu uusi, voimakas matalapaine sateineen.

– Maan eteläosassa sataa reippaasti vettä. Maan keskiosassa sade muuttuu iltapäivän mittaan lumeksi. Lunta voi kertyä Jyväskylän ja Kajaanin välisellä alueella 5-10 senttimetriä. Lumi tulee pyryttämällä voimakkaan tuulen kera. Perjantai-iltana läntisillä merialueilla myrskyää, eteläisilläkin merialueilla tuuli on kovaa. Maalla myrsky tuntuu eniten länsirannikolla, sanoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.


Seuraava sadealue saapuu Suomeen lauantai-iltana. Tuuli voimistuu jälleen myrskyksi merellä. Sadealueen etureunassa voi tulla vähän lunta, mutta maan etelä- ja keskiosassa sateet ovat pääasiassa vettä. Sade voi olla vettä aina Etelä-Lapissa asti, pohjoisempana Lapissa sataa lunta.

– Vesisade sulattaa lumia maan keskiosasta. Sadealueen perässä sunnuntain vastaisena yönä eteläisillä merialueilla myrskyää, samoin sunnuntaille ja maanantaille ennustetaan myrskytuulta merelle. Mahdollisesti voi siis olla ainakin neljä päivää peräkkäin, kun jossain Suomen merialueella mitataan myrskytuulta, ehkä myrskytuulet jatkuvat ensi viikolla pitempäänkin. Tämän hetken ennusteissa myrskyn vaikutus ulottuu lähinnä rannikkoseudulle, sanoo Liisa Rintaniemi.

Myrskytuulia on mitattu viime viikkoina useina päivinä merialueilla. Esimerkiksi sähkökatkot ovat mahdollisia loppuviikon myräköissä tuulen ja painavan lumen takia.

Viikonloppuna lämpötila voi kohota paikoin jopa 8-9 asteeseen.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.