Mainos

Jopa puolet palkansaajista tekee töitä muualla kuin työpaikalla

Monipaikkainen ja liikkuva työ on lisääntynyt viime vuosien aikana selvästi. Työterveyslaitoksen erikoistutkija Seppo Tuomivaaran mukaan noin puolet suomalaisista palkansaajista tekee monipaikkaista työtä. Erityisen suosittua monipaikkainen työ on asiantuntijatehtävissä.

- Tämä monipaikkainen työ pitää sisällään työn, jota tehdään esimerkiksi kulkuneuvoissa, ravintoloissa, puistoissa, kongresseissa, kotona tai vaikka yhteistyökumppanin tiloissa.

Teknologian ja asenteiden kehittyminen ovat lisänneet monipaikkaisen työn suosiota, jonka tutkijat lukevat osaksi etätyötä. Kansan suussa etätyöllä tarkoitetaan monesti kotona tehtävää työtä, jonka suosio oli tasaantunut noin 15 prosenttiin, kun asiaa viimeksi tutkittiin vuonna 2009.

- Tämä kotona töitä tekevien määrä ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Monipaikkaista työtä tekee noin puolet palkansaajista, ja tällainen työn tekemisen tapa on edelleen kasvussa, Tuomivaara kertoo.

Työmatka keittiöstä työhuoneeseen - rutiineja lisää

Kotona töitä tekevälle rutiinien luominen työntekoon on tärkeää.

- Työmatka voi kutistua siirtymäksi keittiöstä työhuoneeseen tai pahimmassa tapauksessa otetaan tietokone keittiön pöydälle. On mietittävä, miten päivän aloittaa, koska sen lopettaa ja kuinka työaikaa käyttää.

Työnantajan kannalta katsottuna etätyöhön ja monipaikkaiseen liikkuvaan työhön liittyy joitakin ongelmia. Sellaisia ovat esimerkiksi työpisteiden perustamiskustannukset muualle kuin työpaikalle sekä niiden ergonomia. Tietoliikenneyhteydet mahdollistavat työn tekemistä muualla, mutta samalla tietoturvan tärkeys korostuu. Niin ikään vakuutus- ja työturvallisuusasiat nousevat esiin.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.