Mainos

Jopa yhdeksän hukkui – tällaisia tapauksia on juhannuksen kuolinuutisten taustalla

Juhannuksena hukkuneiden määrä yli kaksinkertaistui viime vuodesta. Hengenpelastusliiton mukaan pelastusliivi olisi välttänyt monen hukkumiskuoleman tänäkin juhannuksena. Myös lämmin sää lisäsi hukkumiskuolemia, sillä juhannusta vietettiin paljolti veden äärellä.

Pitkän viikonlopun aikana vesillä menetti henkensä yhdeksän ihmistä, kun viime vuonna lukumäärä oli neljä ja toissa vuonna vain yksi. Moni tämän juhannuksen hukkumisturma tapahtui tilanteessa, jossa oltiin kalastamassa ja vene oli kaatunut.

Esimerkiksi kahden lapsen kanssa kalassa ollut keski-ikäinen mies hukkui lauantaina Saarijärvellä Keski-Suomessa. Lapset pääsivät veneen kaaduttua rannalle, mutta mies oli painunut pinnan alle.

Kymenlaaksossa Haminassa puolestaan hukkui noin 30-vuotias mies, joka oli ollut kalastamassa järvellä, kun hänen veneensä kaatui.

Myös Outokummussa Pohjois-Karjalassa paikallinen 75-vuotias mies löytyi juhannuksena hukkuneena. Poliisin mukaan mies oli lähtenyt kalaan.

Juhannuksena perjantaina hukkuivat myös kahdeksanvuotias lapsi ja 40-vuotias mies Päijänteellä moottoriveneen kaaduttua.

Tutuilla vesillä ja lähellä rantaa

Toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitosta sanoo, ettei tarkkaan tiedä juhannuksena kalastamassa hukkuneiden olosuhteita. Monesti veneessä kuitenkin puuhataan jotakin, joka edesauttaa veneen kaatumista.

– Kun tällaisia tilanteita on tutkittu, niin usein hukkumiskuolema tapahtuu tutuilla vesillä ja lähellä rantaa. Kaikkein yleisimmin hukkumiskuolemia tapahtuu juuri soutuveneillä tai pienillä moottoriveneillä, Heinonen tietää.

Heinonen sanoo, että veneilijän tärkein varuste on pelastusliivi, vaikka oltaisiin vain soutuveneellä liikenteessä.  Tutkimusten mukaan jopa kahdeksan kymmenestä hukkumiskuolemasta voitaisiin välttää, jos yllä olisi pelastusliivi.

Juhannuksena hukkui myös moni uimaan lähtenyt, yleensä iäkäs ihminen. Esimerkiksi eilen Loimaalla hukkui iäkäs mies, joka oli uinut voimakkaasti virtaavassa Loimijoessa. Läheinen oli nähnyt hänen painuvan pinnan alle.

Samana päivänä iäkäs nainen hukkui Ristijärvellä Kainuussa.

Myös Puumalassa Saimaan vesistössä hukkui perjantai-iltana eteläsuomalainen 70-vuotias mies uintireissulla. Samoin Hämeenkosken Leppälammella hukkui perjantaina uimareissulla ollut iäkäs mies.

Älä lähde yksin selälle

Heinonen ei tunne kyseisiä tapauksia, mutta monesti ikäihmisillä on jotakin perussairautta jo taustalla. Koskaan ei kannata myöskään lähteä yksin uimaan ilman valvontaa.

– Moni on tottunut lähtemään siitä omalta laiturilta uimaan milloin tahansa. Aina kannattaisi ottaa siihen rannalle se kaveri, joka voisi tarvittaessa auttaa. Suoraan saunasta ei iäkkään myöskään kannata hypätä kylmään veteen, vaan vilvoittelun kautta. Olisi hyvä myös uida rannan myötäisesti, eikä suoraan selälle päin.

Tilastojen mukaan yli puolet hukkumiskuolemista tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena.

– Moni kuolema olisi tänäkin juhannuksena vältetty vesillä, jos päällä olisi ollut pelastuusliivi. Nuorempi sukupolvi on alkanut jo käyttää pelastusliivejä, mutta liian monelta liivi jää vielä pois. Ja jos on nautittu alkoholia niin vielä useammin lähdetään matkaan niin, että pelastusliivit jäävät rannalle, Heinonen sanoo.

Juhannuksen hukkumiskuolemiin vaikutti myös lämmin sää.

– Muutamana aiempana juhannuksena meillä on ollut kylmää. Kyllä säällä aina pieni vaikutus on juhannuksena hukkumalla kuolleiden määrään.

Mönkijäonnettomuuksia peräti kaksi

Muissa kuin vesiturmissa menehtyi juhannuksena viisi ihmistä. 14-vuotias tyttö kuoli sunnuntaina mönkijäonnettomuudessa Vihdissä Uudellamaalla. Mönkijällä ajanut iäkäs mies kuoli puolestaan torstaina Merijärvellä Pohjois-Pohjanmaalla.

Hollolassa Päijät-Hämeessä kuoli 52-vuotias mies asuntoauton suistuttua tieltä torstaina. Nuori mies kuoli henkilöauton ulosajossa varhain perjantaiaamuna Humppilassa Kanta-Hämeessä.

16-vuotias mopoilija puolestaan kuoli törmättyään valaisinpylvääseen perjantain ja lauantain välisenä yönä Hämeenlinnassa. Kyydissä ollut 15-vuotias loukkaantui vakavasti.  



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.