Mainos

Jopo on polkupyörävarkaan lemmikki

Polkupyörävarkaat ovat jälleen iskeneet kesäisiin keskustoihin.

Helsingissä on varastettu tänä keväänä noin 400 polkupyörää, mutta vohkimiskausi on rikoskomisario Juha Laaksosen mukaan vasta aluillaan. Vakuutusyhtiö Tapiolan mukaan pyörävarkaudet ovat lisääntyneet viime vuoteen verrattuna noin 20 prosenttia ja varkauksien määrä on kasvanut tasaisesti vuodesta 2007.

Vuosittain pyöriä varastetaan Finanssialan keskusliiton mukaan koko maassa noin 13 000.

Vahinkovakuutusyhtiö Ifin vahingontorjuntapäällikkö Jari Pekka Koskelan mukaan varastetun pyörän malli riippuu pitkälti varkaasta ja hänen tarpeistaan.

Satunnaiselle ohikulkijalle, joka kaipaa vain nopeampaa menopeliä kotimatkalle, riittää vaatimattomampikin kapistus, kun ammattivarkaat havittelevat kalliimpia pyöriä. Halpoja ja kalliita pyöriä varastetaan Ifin tilaston mukaan suunnilleen yhtä paljon.

Tiettyjä trendejä polkupyörävarkauksissakin on.

– Jopo on noussut kärkilistoille parin kolmen viimeisen vuoden aikana, sanoo rikoskomisario Laaksonen.

– Jopot ja muut trendipyörät ovat varkaalle houkuttelevia kohteita, koska niitä on myös helppo markkinoida eteenpäin niiden yleisyyden ja haluttavuuden vuoksi, sanoo Tapiolan kotitalousvakuutusten tuotepäällikkö Päivi Vuorenmaa.

Poliisi neuvoo: Näin estät pyörävarkauden

1. Merkitse muistiin polkupyöräsi merkki, malli, väri, rungon numero ja sen erityistuntomerkit. Polkupyörän valokuva helpottaa sen tunnistamista ja takaisin saamista.

2. Hanki polkupyörään ainakin yksi hyvä lukko.

3. Lukitse polkupyörä aina mielellään kahdella lukolla. Lukitse U-lukolla runko ja takarengas pyörätelineeseen tai pylvääseen ja kaapelilukolla etupyörä runkoon.

4. Harkitse, mihin ja milloin jätät polkupyörän. Julkinen ja valaistu paikka, jossa liikkuu ihmisiä, on sivukujaa parempi. Säilytä polkupyörä yön yli lukitussa tilassa.

5. Jos polkupyörä anastetaan, tee aina rikosilmoitus poliisille riippumatta siitä, onko pyöräsi vakuutettu tai ei. Jos polkupyörä päätyy myöhemmin poliisin haltuun, se voidaan yhdistää omistajaan.

Vakuutus ei aina korvaa pyörää kokonaan

Usein varastetut pyörät ovat olleet kehnosti lukittuja – jos pyörä lukitaan vain etupyörästä, ei se rosvoa hidasta, koska etupyörä voidaan hyvin jättää paikoilleen muun pyörän kadotessa. Ammattivarkaiden tarkoituksena on purkaa pyörä osiin ja käydä kauppaa osilla tai uudelleen kootuilla pyörillä.

Eniten varkauksia sattuu Helsingissä keskustassa ja varsinkin rautatieaseman ympäristössä.

– Jos rautatieaseman ympäriltä piirtää harpilla kilometrin säteen alueen, sieltä suurin osa pyöristä viedään, Hakola sanoo.

Kun pyörä häviää, tulisi siitä tehdä ensin rikosilmoitus ja sitten vahinkoilmoitus vakuutusyhtiöön. Korvauksen hakijan kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että aina pyörästä ei saa irti koko hakemaansa summaa.

Ensinnäkin pyörästä on maksettava omavastuuosuus, joka nousee helposti yli sadan euron. Toiseksi pyörästä korvataan sitä vähemmän, mitä vanhempi ajopeli on kyseessä. Superkalliit pyörät ovat myös oma lukunsa – ne kannattaa vakuuttaa erikseen eikä sisällyttää kotivakuutukseen, koska yleensä pyöriä korvataan vain tiettyyn summaan, kuten tuhanteen euroon asti.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.