Mainos

Jos metsään tahdot mennä nyt, mene pian

Isoja saalismääriä toivovan metsästäjän kannattaa viimeistään nyt valmistautua metsälle. Alkusyksyn metsästyskauden merkitys voi tänä vuonna korostua, sillä vasta syyskuussa alkava hirvikausi jää laihaksi.

Hirvenkaatolupia on myönnetty tänä vuonna kolmasosa viimevuotista vähemmän.

– Se johtuu siitä, että on tehty kannan leikkaus. Parin kolmen viime vuoden aikana on kaadettu erittäin paljon hirviä. Se merkitsee loogisesti sitä, että tänä vuonna kaatomäärät jäävät pienemmiksi, Metsästäjäliiton puheenjohtaja, Maaseudun Tulevaisuus -lehden päätoimittaja Lauri Kontro kertoo.

Kontro sanoo, että hirvi on ehdottomasti tärkein suomalainen riistaeläin. Muita merkittäviä riistaeläimiä ovat vesilinnut, metsäkanalinnut, jänikset ja karhut.

Monen riistaeläimen metsästyskausi alkaa reilun viikon päästä tai syyskuun alussa. Muun muassa karhun ja sorsalintujen metsästyskaudet alkavat 20. elokuuta. Osaa riistaeläimistä on saanut pyytää jo kesästä tai keväästä saakka, ja sepelkyyhkyn pyyntiaika alkoi toissa päivänä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.