Mainos

Joukkoliikenne varautuu sikainfluenssaan

Suuria ihmismääriä kuljettavissa junissa ja laivoissa yritetään estää sikainfluenssan leviämistä muun muassa siivousta tehostamalla. Myös teattereissa epidemiaan on varauduttu.

Viking Line on hiljattain kiristänyt ohjeistustaan siivousyhtiöilleen. Esimerkiksi ovenkahvat voidaan jatkossa puhdistaa entistä tarkemmin.

Vikingin laivoilla on myös tarjolla desinfiointiainetta sisäänkäyntien luona ja buffetravintoloissa. Lasten pallomeren pallot puhdistetaan tällä hetkellä kerran viikossa, mutta voimakkaan epidemian sattuessa pallomeret voidaan sulkea, yhtiöstä kerrotaan.

Myös VR aikoo tehostaa juniensa siivousta. Yhtiö ei aio kieltää tartunnan saaneita nousemasta junaan, mutta pidemmillä matkoilla sairastuneet voidaan sijoittaa omiin vaunuosastoihinsa. Jos tilaa ei ole, konduktöörit ohjaavat heidät omille penkkiriveilleen ja jakavat hengityssuojaimia.

Helsingin kaupunginteatterissa henkilökuntaa on muistutettu käsihygieniasta, ja näyttelijöille on pyritty hankkimaan riittävästi sijaisia.

(MTV3 - STT - SPT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.