Mainos

Joukkosairastuminen kaatoi poliisipomot

Joukko poliiseja on sairastunut ankaraan vatsatautiin Kuopiossa. Terveysviranomaiset selvittävät, onko kyseessä virus vai ruuasta saatu tartunta.

Itä-Suomen poliisin lääninjohdolla ja Pohjois-Savon poliisilla oli kokous viime tiistaina lääninhallituksen Kuopion palveluyksikön tiloissa. Kuopion poliisipäällikkö Kari Heimosen mukaan 13 osallistujasta 11 sairastui.

Heimosen mukaan sairastuneet poliisit ovat joutuneet jäämään työstä pois.

Savon Sanomien tietojen mukaan yhteensä toistakymmentä Pohjois-Savon liiton ja Pohjois-Savon ympäristökeskuksen työntekijää on myös sairastunut. He työskentelevät lähellä lääninhallituksen tiloja. Ainakin osa sairastuneista on ruokaillut läheisessä henkilöstöravintolassa.

Kuopion ympäristöterveyspäällikkö Hannu Kirjavainen kertoi, että taudin alkuperää tutkitaan.

- Yksi vaihtoehto on tavallinen norovirus, joka leviää pisaratartuntana. Jos tartuntalähteenä on ruoka, selvitystyö on hankalampaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.