Mainos

Joukkueellinen liigapelaajia saanut aivotärähdyksen tällä kaudella

Kaksikymmentäneljä SM-liigan jääkiekkoilijaa on saanut ottelussa aivotärähdyksen tällä kaudella. Määrä vastaa yhtä joukkueellista.

MTV:n uutisten keräämien tietojen mukaan kaukalossa sattuneet aivotärähdykset kohdistuvat nimenomaan parhaisiin pelaajiin. Seitsemäntoista aivotärähdyksen saaneista pelaa joko joukkueensa ykkös- tai kakkoskentässä.

Ilveksen Jani Nikko sai viime ja tällä kaudella yhteensä neljä aivotärähdystä. Hän lopetti uransa helmikuussa.
- Mulla oli ollut oireita niin kauan tämän viimeisen aivotärähdyksen jälkeen ja oireet jatkuu vieläkin, niin se ei niin yllätyksenä tullut, kertoo uransa lopettanut Jani Nikko.

Muiden loukkaantuneiden lista on pitkä. Mm. IFK:n Riku-Petteri Lehto joutui jättämään kolme peliä väliin laitataklauksen takia. Jokereiden Frank Banham joutui olemaan sivussa neljä peliä, kun hänet survottiin voimalla laitaan.

MTV:n uutiset keräsi tiedot kauden aivotärähdyksistä. Tapauksia löytyi 24. - Ehdottomasti siinä on liikaa noin 20 kappaletta. Vahinkoja aina sattuu, sille ei voi mitään. Mä väittäisin, että puolet noista on sellaisia, että on menty aika ronskin ottein, mutta en mä tarkoita, että siellä tahallisesti pyrittäisiin ketään vahingoittamaan, kertoo valmentaja Hannu Kapanen Espoon Bluesista.

Viisitoista aivotärähdyksistä oli niin vakavia, että pelaaja joutui jättämään vähintään yhden ottelun väliin. - Aika harvoin tulee sellaisia vammoja, että magneettikuvauksissa jotain näkisi. Mutta se ei ole se pointti tässä, vaan se, että tulee niitä iskuja lievempinä ja usein. Tosiaan jos tulee samalle pelurille, niin se on tosi kenkkumaista pitkässä juoksussa, kertoo, kirurgian professori Jyrki Mäkelä Kärppien lääkäri.

Vammat näyttävät jakautuvat melko tasaisesti eri joukkueisiin. Piikkiä ei löydy myöskään siitä, että jokin joukkue aiheuttaisi toisille merkittävästi enemmän aivotärähdyksiä kuin joku toinen. Sen sijaan silmiin pisti tämä tilasto, jossa vammat on jaoteltu kentällisittäin. Ykköskentän pelaajille kymmenen aivotärähdystä, kakkoskentälle seitsemän, kolmoselle neljä ja neloselle kolme. -Kyllä syy-seuraus täytyy olla se, että näitä huippupelaajia vartioidaan ja pyritään eliminoimaan ne pelistä pois, jos ne noin voimakkaasti kohdistuu ykkös- ja kakkoskentän laitureihin ja yleensä hyökkääjiin, arvioi Bluesin Kapanen.

(MTV3)

(Yhdeksän uutiset 18.03.2002).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.