Mainos

Joulu ilman lapsia voi olla tuskaa

Tuhansille erovanhemmille perhekeskeinen joulu on vaikeaa aikaa. Äidit ja isät kiistelevät siitä, missä lapset ovat, kenen kanssa ja ketä ilman. Parhaimmissa tapauksissa vanhemmat kuitenkin laittavat lastensa edun omansa edelle ja esimerkiksi viettävät osan joulusta yhdessä.

– Keskeistä on hyväksyä se, että se ero on vaikea ja usein kivulias prosessi. Siinä aikuisen pitäisi pystyä erottamaan parisuhteen päättymiseen liittyvät pettymykset vanhemmuudesta, joka on lapselle ainutkertainen ja korvaamaton, kertoo koulutuspäälliikö Riitta Mykkänen-Hänninen Neuvokeskuksesta MTV3:n uutisille.

Vuosittain 30 000 lasta joutuu kokemaan vanhempiensa eron ja arvioiden mukaan joka viides ei tapaa etävanhempaansa lainkaan.

Media myllyttää jouluntunnelmaa ja sitä, miten joulu on lasten juhla. Arkihuolet olisi heitettävä pois ja nauttiva leppoisasta perhejuhlasta. Monille eroperheille joulu sen sijaan on tuskaa, sillä ero lapsista harmittaa ja katkeroittaa. Jotkut isät hylkäävät lapsensa eron jälkeen. Toiset taas kärsivät siitä, että ex-vaimo ei anna lasten tavata isää.

– Pahimmillaan käy niin, että se katkeruus ja vihamielisyys, jotka liittyy parisuhteen päättämiseen ja eroon, pääsee sitten jotenkin myrkyttämään sitä vanhemmuussuhdetta, sanoo Riitta Mykkänen-Hänninen Neuvokeskuksesta.

Näin kävi myös MTV3:n haastattelemalle kolmen lapsen isälle Markulle.

– Lasten äiti on halunnut vieraannuttaa minut lapsistani. Huoltajuusoikeutta on käyty moneen kertaan, edes joululahjat eivät mene perille. Tätä on jatkunut nyt jo yhdeksän vuotta.

Ikävä lapsia riipoo sydäntä

Kasvojaan tai oikeaa nimeään "Markku" ei halua julkisuuteen, sillä huoltajuusriita on mennyt erittäin pahaksi.

– Kaikissa oikeusprosesseissa olen kokenut, että isä ei ole tasavertainen äidin kanssa. Minulla on tallessa nauhoja, joissa tuomarit puhuvat laittomia. Sosiaalitoimi on tehnyt kolme kertaa selvityksen perheestämme. Niissä ei löydetty puutteita isästä. Mielestäni riitaan ei tarvita kahta. Myös yksi vanhemmista voi hankaloittaa arjen ja minun tapauksessani vieraannuttaa lapsista.

– Lain määräämät tapaamiset eivät ole koskaan oikein onnistuneet. Ex-puoliso tai lapset itse saattoivat soittaa puoli tuntia ennen tapaamista, että eivät tulekaan. Jossain vaiheessa vierailut loppuivat kokonaan. Nuorin lapseni ei ole käynyt luonani kolmeen vuoteen, keskimmäinen kuuteen vuoteen ja vanhin noin neljään vuoteen. Kyllä se sydäntä riipoo, kun ei edes näin joulun alla saa olla omien lastensa kanssa, kertoo korkeasti koulutettu ja asiallinen eroisä kyyneleet silmissä MTV3:n uutisille.

Riitaa riidan perään

Joulu ilman lapsia on useille vanhemmille kova paikka, mutta myös lapset kantavat huolta omista vanhemmistaan. Neuvokeskuksesta muistutetaan, että aina on perheitä, jotka ajautuvat jatkuvaan riitaan. Sovintoa on vaikea saada ja sen myötä yhteistyö, vanhemmuus ja vastuunkantaminen hankaloituu.

– Erityisesti joulu on rankkaa aikaa, sillä se on Suomessa hyvin perhekeskeistä ja perinteitä täynnä, sanoo Mykkänen-Hänninen.

– Vaikka yksinolo on aikuiselle kenties vaikeaa ja ikävä voi olla kovin suuri, niin sitä ei saa ikäänkuin siirtää lasten kannettavaksi. Lapset ja nuoret kantavat kovasti huolta siitä vanhemmasta, joka on yksin. Vanhemman tehtävä kuitenkin olisi rohkaista lasta nauttimaan lapsen omasta joulusta ja jotenkin vahvistaa sitä, että aikuiset selviävät ja tämä on kuitenkin vain yksi päivä, muistuttaa Mykkänen-Hänninen MTV3:lle.

Yhdessä joulupöytään

Kolmen pienen pojan äiti Tua Tapper toimii erolastensa joulun vietossa niin kuin pitääkin.

– Meillä isä tulee tänäkin vuonna joulupöytään ja totta kai lapset ovat siitä onnessaan. Minusta tämä on kaikille hyvä ratkaisu ja ehkä me pärjäämme yhden jouluillallisen saman pöydän ääressä, naurahtaa viisi vuotta sitten eronnut Tua Tapper.

– Ihan hirvittävän isoja sukukemuja meillä ei nykyään ole, mutta yritämme toimia niin, että tämä meidän vanhemmat-lapset -kuvio mahdollisimman pitkälle säilyisi, kertoo Tua Tapper.

Riitta Mykkänen-Hänninen Neuvokeskuksesta sanoo, että myös eroperheet osaavat olla järkeviä, vaikka pahoja riitojakin on.

– Toki me luomme tässäkin helposti vastakkainasetteluja, että se ydinperheen tai ehjän perheen elämä olisi tavattoman riidatonta. Kyllä sielläkin on syytä miettiä, etteivät lapset joudu kantamaan ikäviä riitoja tai huonoja tunnelmia joulun aikaan. Voi myös olla, että ero on juuri se asia, jolla on haluttu lopettaa ne riidat, jotka on lapselle kuormittavia. Siinä mielessä tällainen vastakkainasettelu voi olla vähän liian mustavalkoinen. Joulun jälkeen paineet purkautuvat ja meille tulee taas paljon yhteydenottoja, sekä eroperheistä että ehjistä perheistä. Tärkeintä tässä joulun alla olisi se, että lapset eivät kärsisi sellaisesta tilanteesta, jota eivät voi muuttaa ja vanhemmat aikuisina sanovat lapselleen, että tästä selvitään ihan hyvin. Joulu on kerran vuodessa vaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.