Mainos

Jouluaatto suosituin kirkkopäivä

Jouluaatto vetää kirkkoihin tänään yli puoli miljoonaa kävijää.

Luterilaisissa kirkoissa kävi viime vuoden jouluaattona 502 200 kävijää, kun taas joulupäivänä kävijöitä oli viime vuonna puolet vähemmän, kertoo Helsingin Sanomat.

Jouluaaton kävijämäärät ovat kirkon nelivuotiskertomuksen mukaan kasvaneet vajaassa vuosikymmenessä liki 30 prosenttia.

Ensimmäisen joulupäivän kävijämäärät ovat samaan aikaan vähentyneet. Vajaassa parissa vuosikymmenessä joulukirkossa käynti onkin muuttanut ajankohtaa joulupäivän aamusta aattooiltaan tai yöhön.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.