Mainos

Jouluarvasta voitto ratkeaa viimeisillä metreillä

Haluatko, että työkaveri voittaa sinun antamastasi joululahja-arvasta päävoiton? Veikkauksen asiakaskyselyjen mukaan totuus on se, että osan mielestä voiton ottaa mieluummin itse tai perheenjäsen.

– Kyselyistämme on selvinnyt, että ihminen ei halua antaa päävoittoa, esimerkiksi 100 000 euron voittoa, aivan kenelle tahansa. Syystä tai toisesta sitä isoa voittoa ei haluta antaa, joten Veikkaus teki uuden arvan, missä on pienet päävoitot. Tässä Lahja-arvassa on vain 1000 euron päävoitto. Kyselyiden mukaan tällainen voitto kenelle tahansa annettuna on kiva asia, kertoo Veikkauksen arpojen tuotepäällikkö Riitta Mesilaakso-Lehtola.

Osa tietenkin haluaa antaa isonkin päävoiton lahjaksi, jolloin ostetaan isojen päävoittojen sisältämiä arpoja. Arvat ovat Suomessa hyvin suosittua lahjoja.

– Veikkauksella joulumyynnin osuus on jopa 20-25 prosenttia kokonaismyynnistä. Sesongin merkitys on siis iso ja tämä vuosi näyttää hyvältä. Jouluarvoissa merkitsee myös se antamisen ilo, eli kun niitä annetaan paljon lahjaksi, niin on laskettu, että harvalla olisi täysin tyhjä arpa, Mesilaakso-Lehtola toteaa.

Vain kahdeksan joulupukkia yhdeksästä?

Veikkauksen joulukalenteriarpa on ilmestynyt markkinoille jo 16 vuotta sitten. Suosio on ollut alusta asti huima, eikä Veikkaus ole koskaan kokenut, että perinteistä arpaa kannattaa muuttaa. 24 luukun arpa vetoaa moniin. Päävoitot ovat 20 000 euroa, jonka voittaa saamalla yhdeksän joulupukkia esiin raaputusarvasta.

– Tietokone-ohjelma tekee pelisymbolit arpoihin sattuman varaisesti. Arpahan on rakennettu siten, että voitto ei ratkea liian nopeasti. Jos haluaa raaputtaa arpaa päivän kerrallaan, niin voitto tulee viimeisistä luukuista jos tulee.

Joulukalenteriarvan painoerässä noin joka toinen arpa voittaa. Erässä on yhteensä reilu 500 000 voittoa, joista viiden euron voittoja on noin 300 000.

– Päävoitollisessakin arvassa voittoa ratkeaa viimeisissä luukuissa. Totuus on, että mitä suurempaan voittoon mennään, niin sitä epätodennäköisempää se on, että se voitto tulee sieltä, myöntää Mesilaakso-Lehtola voittokertoimista.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.