Mainos

Joululahjojen keksiminen stressaa erityisesti miestä

Sopivan lahjan löytäminen näyttää olevan yleisin stressin aiheuttaja joulun aikaan. Suomalainen joulu -tutkimuksessa viidennes vastaajista sanoi, että lahjaideoiden keksiminen aiheuttaa joulussa eniten paineita.

Useimmiten lahjat aiheuttavat päänvaivaa nuorille ja nuorille aikuisille. Miehille ideointi on vielä hankalampaa kuin naisille.

Toiseksi yleisin joulustressin aiheuttaja on rahojen riittävyys. Siitä ovat huolissaan etenkin nuoret ja naiset. Lisäksi monille aiheuttavat paineita jouluostoksilla käyminen ja joulusiivous.

Joulussa eniten paineita aiheuttavia asioita selvitettiin Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksessa. TNS Gallup haastatteli tutkimusta varten lokakuun lopulla yhteensä 1275 suomalaista.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.