Mainos

Joulunajan sää: Raketit ammutaan kylmenevässä säässä

Joulunaluspäivien ennuste on muuttunut kylmempään suuntaan. Valkean joulun mahdollisuus kasvaa etelässäkin.

Joulukuun alkupuolen matalapaineiden reitti on kulkenut likimain Suomen yli, jolloin niiden mukana on saapunut lounaasta lauhaa ja kosteaa ilmaa. Jatkossa matalapaineet näyttäisivät kulkevan Suomen eteläpuolella, jolloin meille virtaa pääasiassa kylmää ilmaa pohjoisesta. Tällöin koko maassa on pakkasta ja ainakin Lapissa pakkanen voi olla kireää, sanoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Matalapaineiden sateet ulottuvat loppuviikolla ja ensi viikon alussa maan etelä- ja keskiosaan, mutta olomuoto on luminen. Valkea joulu on siis mahdollinen myös etelässä.

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen ECMWF:n tuoreen kuukausiennusteen mukaan merkittävin kylmeneminen odottaa vuodenvaihteessa.

– Silloin asetelma vaihtuu päinvastaiseksi nykyisestä. Islannin tienoilla sijaitseekin matalapaineen sijasta korkeapaine ja tuuli käy meille lounaan sijasta koillisesta eli kylmimmästä mahdollisesta suunnasta. Tämän ennusteen perusteella voisi odottaa pakkasen ajoittain kiristyvän koko maassa.

– Sen sijaan siitä ei ole merkkejä, että kylmä ilmanala jatkuisi myös tammikuun toisella viikolla. Säätyyppi näyttää palautuvan keskimääräiseksi tammikuun sääksi, povailee Liisa Rintaniemi.

 

Kuukausiennuste on kokeiluasteella oleva tuote, joka ennustaa säätyypin poikkeamaa keskiarvoihin nähden.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.