Mainos

Joulupata ei tuota odotetusti

Perinteinen joulupata-keräys ei ole tuottanut odotetulla tavalla.

joulupata

Pelastusarmeijan joulupata-keräyksen tuotto on jäänyt tänä jouluna selvästi alle viime vuosien tason. Esimerkiksi rahalahjoitukset ovat vähentyneet - vuosi sitten rahaa tuli yli neljä miljoonaa markkaa, mutta nyt ollaan järjestön mukaan jäämässä reilusti tämän alle.

Suurin osa joulun avustuksista on ruoka-apua. Avustusjärjestöjen mukaan on havaittavissa, että tuloerojen kasvaessa lisääntyy myös avuntarvitsijoiden määrä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.