Mainos

Joulupukki toi jymy-yllätyksen – lainoista eroon ja uusi asunto hakuun

Helsinkiläisperheen jokajouluinen arpojen raaputtelu sai tänä vuonna aivan uuden käänteen, kun juolupukin tuomasta paketista löytyi 500 000 euroa voittava raaputusarpa.

Perheen äiti ja hänen aikuiset tyttärensä puolisoineen ja lapsineen olivat aattoiltana viettämässä yhdessä joulua. Joulupukki oli jo käynyt ja pikkulapset uppoutuneet tutkimaan uusia lahjojaan. Oli aikuisten aika avata arpalahjansa.

– Olemme sopineet, että me aikuiset emme osta toisillemme muita lahjoja kuin arpoja. Niistä saadut pienet voitot olemme laittaneet yhteiselle ”hupitilille”, jonne muutenkin säästämme. Tilin rahoilla teemme sitten yhdessä esimerkiksi pieniä reissuja säännöllisesti, yhden tyttären puoliso kertoo.

Hupitili näyttikin karttuvan jouluna pienistä muutaman euron voitoista. Mutta kun oli aika raaputtaa Onnensanat+, joulu saikin aivan uuden ja yllättävän käänteen.

– Raaputimme arpaa ja yksi meistä laski, että siinähän on yhdeksän sanaa. Hurrasimme, että tonni tuli. Sitten toinen meistä laski sanat ja sanoi, että hänestä siinä on kyllä kymmenen sanaa, tytär kertoo.

Hämyisessä jouluvalaistuksessa sanoja laskettiin ja tarkisteltiin moneen kertaan. Lopulta kaikki saivat saman luvun: 10.

Epäusko oli niin suuri, että arvan sääntöjäkin piti vielä kerrata moneen kertaan. Kioskilla käydessä selvisi vain, että suurempi voitto oli tullut. Vasta joulun jälkeen arpaporukka sai lopullisen varmistuksen päävoitosta soitettuaan Veikkaukselle.

Lainoista eroon ja uutta asuntoa etsimään

500 000 euron voitto ei ole menossa perheen hupitilille, vaan se jakautuu tasaisesti arpaporukkaan kuuluvan neljän aikuisen kesken.

Toisen tyttären perhe iloitsee siitä, että lainoista pääsee nyt eroon.

– Se on juuri sellainen sopiva summa, jolla saa lainat maksettua pois. Ei ole sitten enää niin paljon kuukausittaisia menoja, tyttären puoliso sanoo.

Reissuunkin voi lähteä nyt aiempaa huolettomammin.

– Lasten harrastuksetkin nielevät niin paljon rahaa. Se on aina ollut sellaista säästämistä, jos haluaa lähteä vaikka reissuun. Nyt pystyy helpommin matkustelemaankin, tyttären puoliso jatkaa.

Toinen tytär taas on aikeissa ostaa uuden asunnon, jonka hankkimista hän on suunnitellut jo pitkään.

Entä mitä mieltä perheen kouluikäiset lapset olivat voitosta? Heidän mielestään aikuisten lahja oli ”ihan kiva”, mutta kyllä pukin heille tuomat lahjat olivat paljon parempia.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.