Mainos

Joutsenon kaupungille arvokas taidelahjoitus

Joutsenon kaupunki on saanut von Boehmien suvulta yli 80 maalauksen kokoelman, jonka vakuutusarvo on yli 70 000 euroa.

Joutsenon kaupunki on saanut merkittävän taidelahjoituksen. Von Boehmien suku luovutti kaupungille yli 80 maalausta. Lahjoituksen myötä kaupungin taidekokoelma kaksikertaistuu.

Joutsenon saama taidekokoelma sisältää sekä Aino von Boehmin että hänen taidemaalarina mainetta niittäneen poikansa Tuomas von Boehmin töitä. Vakuutusarvoltaan yli 70 000 euron kokoelma avattiin tänään yleisölle Karjalan Portissa.

Näyttellyn jälkeen työt sijoitetaan lahjoituskirjan toivomuksen mukaisesti.

- Suurin osa töistä sijoitetaan Joutsenon kaupungin julkisiin tiloihin, ja se tapahtuu joskus tämän vuooden syksyllä, kertoo Joutsenon kaupungin vapaa-aikasihteeri Helena Hokkanen.

Museoliiton mukaan suurten taidekokonaisuuksien lahjoittaminen kunnille on harvinaista. Yleensä lahjoitukset kohdennetaan museoille.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.