Mainos

JSN:n puheenjohtaja harmittelee: Olemme palaamassa näköradion aikaan

Vuonna 1981 MTV:n uutistoimitukseen palkattiin nuoria, tv-työssä kokemattomia toimittajia tekemään ensimmäistä, Yleisradion uutislähetystä haastavaa uutislähetystä. Lähtökohta keltanokkien pestaamiseen oli se, että uutisia ei tehdä enää samalla, totutulla tavalla kuin Yleisradiossa oli tapana.

Tällä periaatteella uutisia markkinoitiin myös poliittisille päättäjille, jotka koeluvan jälkeen myönsivät MTV:n uutisille pysyvän toimiluvan. 1980-luvun alussa Suomessa oli vain yksi Yleisradion uutislähetys, joka lähetettiin kahdella kanavalla.

– Ylellä jutun pituus saattoi olla viisikin minuuttia, ja juttu rakentui usein ankkurin juonnosta, lyhyestä filmistä ja lopuksi toimittaja posotti oman kommenttinsa juttuun - eikä kuvituskuvana ollut muuta kuin toimittajan kasvot. Tätä lähdettiin tietoisesti rikkomaan, kertoo MTV:n uutisia perustamassa ollut Risto Uimonen.

Uimonen tuli MTV:lle uutispäälliköksi ja 80-luvulla hän työskenteli yhtiössä useissa johtotehtävissä. Nykyään hän on Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja.

MTV:llä juttujen pituus oli huomattavasti lyhyempi kuin Ylen uutisissa eikä toimittajan kasvoja ei aluksi näytetty juuri ollenkaan.

– MTV:n periaate oli se, että uutiset pitää kertoa kuvina. Sitä kautta haluttiin antaa toisenlainen näkemys asioihin. Lisäksi MTV:llä haluttiin panostaa kotimaan uutisiin, ja tätä varten perustettiin laaja aluetoimitusten verkosto.

"Puhuvat päät antavat raportteja"

Uimonen katsoo, että myös MTV3 on hieman luopunut alkuaikojensa tavoitteesta - uutisten kertomisesta kuvina. Uimosen mukaan suorien yhteyksien suosiminen on johtanut siihen, että uutiset ovat palanneet näköradion aikaan.

– Televisio on uutistoiminnassa palaamassa näköradion aikaan. Tehdään ikään kuin radio-ohjelmaa, joka välitetään television kautta. Kuvallinen ilmaisu on nykyään mielestäni hieman köyhää - ollaan palattu siihen, mistä lähdettiin.

– Nyt entistä useammin toimittaja seisoo jossain ja antaa sieltä suorana pitkän stand upin. Suoria yhteyksiä rakennetaan ympäri maailmaa, ja näistä paikoista puhuvat päät sitten antavat raportteja.

Uimonen ymmärtää, että tällaisilla ratkaisuilla haetaan läsnäolon tunnetta ja sitä, että raportoidaan suoraan tapahtumien keskipisteestä. Hän kuitenkin kaipaisi rikkaampaa kuvallista kerrontaa.

– Onhan uutisissa toki edelleen todella paljon hyviä toimitettuja juttuja. Suunta on kuitenkin mielestäni tämä eli ollaan menossa taaksepäin. Toimitettuja juttuja ei enää suosita siinä määrin kuin tässä välillä oli tapana.

"Asioista täytyi päättää lennossa"

Nykyään televisiokanavia on runsaasti ja uutislähetyksiä on tehnyt neljä toimitusta, kun Yleisradio, MTV3, Nelonen ja pian jälleen myös Suomi tv ovat mukana uutiskilpailussa. Uimosen mukaan nyt voi olla vaikeaa edes kuvitella, millaista oli lähteä haastamaan yhtä ainoaa, täysin vakiintunutta uutislähetystä.

Hän kertoo, että Yleisradion uutisia haastamaan lähtenyt MTV:n toimitus joutui todella koville.

– Syyskuun 1. päivä 1981 koittanutta uutislähetystä edelsi rankka kesä, kun lähes kaikki joutuivat opettelemaan televisioilmaisua. Sanoisin, että vei puolisen vuotta, ennen kuin ilmaisu oli sellaista kuin piti.

Myöskään päälliköillä ei ollut helppoa, kun koko organisaatio täytyi rakentaa tyhjästä. Viestintäpoliittisesti uutisluvan saaminen oli mullistava asia, sillä sen puolesta oli kamppailtu jo vuosien ajan ennen ensimmäistä Kymmenen uutisten lähetystä 1.9.1981.

– Koska aloitimme täysin tyhjästä, myös johtotasolla täytyi tehdä valtavasti isoja päätöksiä pitkin päivää. Meillä ei ollut kokemuksen tuomaa tietotaitoa, vaan uusia toimintatapoja täytyi hakea jatkuvasti. Ei ollut aikaa kokeilla, vaan asiat täytyi päättää heti, uutispäällikkönä MTV:n uutisten alkuvuosina toiminut Uimonen muistelee.

Uimonen siirtyi MTV:ltä Helsingin Sanomiin 80-luvulla. Hän kuvailee uutta työpaikkaansa "lähes lepokodiksi", sillä siellä kaikki oli mietitty valmiiksi ja erilaiset vaihtoehdot otettu huomioon jo vuosikausia aikaisemmin.

(MTV3)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.