Mainos

JSN: Totuus ei sataprosenttinen, mutta riittävä

Lautakasajupakan vaiherikkaat käänteet saivat tänään jatkoa, kun asiaa puitiin Julkisen sanan neuvostossa. Asian käsittely johti puheenjohtaja Pekka Hyvärisen eroon sekä osan edustajien ulosmarssiin, mutta lopulta vapauttavaan päätökseen Ylen osalta.

Varapuheenjohtaja Matti Saari seisoo tehdyn päätöksen takana.

- Totuus ei välttämättä ole sataprosenttinen, mutta se oli riittävä. Oli siis syytä epäillä, että tämä lähde puhuu totta ja sen perusteella ohjelmaan on päätynyt nämä kaksi lausetta.

Saari myöntää, että on tulkinnanvaraista, kuinka luotettavana Ylen silminnäkijä-ohjelman lähdettä voi pitää.

- Yleisradion JSN:lle antamassa vastineessa on viittauksia ainakin kahteen muuhun lähteeseen, jotka ovat antaneet samansuuntaista tietoa, mutta ne ovat yhtälailla nimettömiä ja toisen käden tietoa. Sen takia päätös oli myös neuvostossa niin vaikea.

Puheenjohtaja Hyvärisen päätös erota syntyi asiasta järjestetyn koeäänestyksen seurauksena.

- Kuultuaan tämän koeäänestyksen tuloksen Hyvärinen teki tästä asiasta luottamuskysymyksen ja jätti välittömästi eronpyyntönsä sekä poistui kokouksesta, Saari kertaa tapahtumien kulkua.

Koeäänestyksessä neljä neuvoston jäsentä kannatti vapauttavaa päätöstä, kolme langettavaa ja neljä edustajaa äänesti tyhjää. Saari itse kuului koeäänestyksessä tyhjää äänestäneisiin.

- Uskoin vielä, että tästä pystytään keskustelemalla löytämään yhteinen ratkaisu, koska asia on poikkeuksellisen mielenkiintoinen sekä tärkeä yhteiskunnallisesti. Valitettavasti tähän ei päästy.

Asian käsittely jatkui Saaren johdolla ja lopulta Yle sai vapauttavan päätöksen yksimielisesti. Tosin kolme jäsentä oli jo poistunut kokouksesta.

Saaren mukaan neuvosto ei kuitenkaan ole kriisissä, vaikka päivä olikin sille dramaattinen.

- Toiminta jatkuu aivan normaalisti ja uutta puheenjohtajaa ryhdytään etsimään, Saari toteaa.

Katso Eeva Lehtimäen juttu

Katso viestintäoikeuden tutkijatohtori Päivi Tiilikan haastattelu

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.