Mainos

Juhani Paajanen Vantaan johtajaksi

Vantaan kaupunginvaltuusto valitsi maanantaina kaupungin uudeksi kaupunginjohtajaksi Juhani Paajasen (sd.). Paajanen toimii tällä hetkellä pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan YTV:n yhteistyöjohtajana.

Paajanen oli ainoa, jota tehtävään esitettiin. Silti jouduttiin äänestämään suljetuin lipuin. Ainoa ehdokas sai 67:stä äänestä 63. Kaksi lappua hylättiin, ja kaksi valtuutettua äänesti tyhjää. Paajasen tuki on vahva, mikä kuului myös puheenvuoroissa, joissa valtuustoryhmä toisensa jälkeen kannatti "yhteistyökykyisen vantaalaisen" valintaa kaupunginjohtajaksi.

Yhteistyö tuntuu olevan paitsi Paajasen vahvuus muiden mielestä myös hänen oma tavoitteensa. -Virkakunnan ja luottamushenkilöiden välillä, kaupungin johdon ja työntekijöiden välillä, naapurikuntien välillä ja valtion kanssa, Paajanen luetteli kiitospuheessaan ne suhteet, joissa yhteistyötä erityisesti kaivataan.

Hän ei malttanut olla puuttumatta samana päivänä julkistettuun valtiosihteeri Raimo Sailaksen työryhmän raporttiin, jonka kuntataloutta käsittelevät osat Paajanen nimesi ensimmäiseksi taistelun kohteeksi.

Rantalan turhautuma ei pelota

Paajanen nimettiin kaupunginjohtajaksi 9400 euron kuukausipalkalla seitsemän vuoden määräajaksi. Myös entisen kaupunginjohtajan Erkki Rantalan (sd.) pesti oli määräaikainen, joskin hän jätti sen kesken tammikuussa.

Rantalan yllättävä ero johtui paitsi henkilökohtaisista syistä myös turhautumisesta Vantaan poliittiseen kulttuuriin. Rantala suomi erokirjeessään yhteistyön puutetta: "Olen kaivannut vahvempaa, puolueiden yhdessä linjaamaa poliittista johtajuutta, selkeitä poliittisia kannanottoja, joiden perusteella voi riittävällä tavalla varautua tulevaan."

-Ei pelota yhtään, Paajanen kommentoi tulevaansa. Hän on lukenut Rantalan kirjeen tarkasti ja ottaa haasteen vastaan mielihyvin. Vantaan kaupunginjohtajan valinta tapahtui suureksi osaksi julkisuudelta piilossa.

Tehtävään haki virallisesti vain kolme miestä, joista yksi perui hakemuksensa kuultuaan Paajasen suostumuksesta, ja kahta ei tiettävästi noteerattu etsinnöissä lainkaan. Julkisuuteen tihkui tietoja sosiaalidemokraattisista ja kokoomuslaisista virkaan kysytyistä ja siitä kieltäytyneistä, mutta kaikkia pyydettyjä ei luultavasti tiedetä.

Julkisuudessa Paajasella ei ollut vastaehdokasta. Kaikki valtuustoryhmät asettuivatkin kannattamaan Paajasta. Paajanen aloittaa Vantaan kaupunginjohtaja kesälomien jälkeen elokuussa. Siihen asti tehtävää hoitaa apulaiskaupunginjohtaja Martti Lipponen (kok.), joka astui johtoon vuoden vaihteessa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.