Mainos

Juhannuksen turmissa kuollut 15

Ainakin viisitoista ihmistä on saanut surmansa juhannuksen ajan onnettomuuksissa.

Eniten kuolemaan johtaneita turmia oli viranomaisilta saatujen tietojen mukaan sattunut vesillä ja tieliikenteessä. Hukkuneita on tiedossa viisi ja liikenteen uhreja kahdeksan.

Juhannussalon pystytys vaati keski-ikäisen miehen hengen Kökarissa Ahvenanmaalla perjantaina. Salko katkesi kesken pystytyksen ja iskeytyi ruotsalaismiehen päälle.

Mökkipalo surmasi yhden

Tulipaloja on ollut tiuhaan ympäri maan. Niissä on kuollut yksi ihminen.

Viikonloppu on ollut merivartiostoilla kiireinen. Suomenlahden merivartiostosta arvioitiin, että juhannusyö oli ainakin viisi kertaa tavallista viikonloppuyötä vilkkaampi. Kiire jatkui myös juhannuspäivänä, mutta iltaa kohti tehtävien määrä alkoi tasaantua. Yhdeksän aikaan lauantai-iltana meno vesillä oli merivartioston mukaan normaalin viikonlopun kaltaista. Viranomaisia ovat juhannuksena työllistäneet erityisesti ratti- ja ruorijuopumukset sekä pahoinpitelyt.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.