Mainos

Juhannus vaati ainakin 19 kuolonuhria – tässä kartta turmista

Ainakin 19 ihmistä on kuollut erilaisissa turmissa juhannuksena.

Ainakin kymmenen ihmistä hukkui juhannuksen aikana. Suurin osa heistä hukkui lähdettyään uimaan. Määrä on huomattavan suuri viime vuoteen verrattuna, sillä viime juhannuksena hukkui ainoastaan kaksi ihmistä.

Viimeisin hukkunut löydettiin tänä aamuna Kankaanpäässä Satakunnassa, kun poliisi sai ilmoituksen kuolleesta henkilöstä. Vanhempi mies löytyi hukkuneena lammesta Kankaanpään Veneskoskelta.

Vakavin yksittäinen turma tapahtui juhannuspäivänä Parkanossa Pirkanmaalla, kun kaksi nuorta kuoli risteyskolarissa. Pelastuslaitoksen mukaan mopoautolla liikkeellä olleet nuoret törmäsivät hälytysajossa olleeseen ambulanssiin.

Alla olevaan karttaan on koottu juhannuksen onnettomuudet. Kartasta puuttuu Kankaanpäästä löydetyn hukkuneen lisäksi torstai-iltana Kokkolassa sattunut ruohonleikkuriturma. Sanomalehti Keskipohjanmaa kertoi, että ruohonleikkurinsa alle jumiin jäänyt mies kuoli vammoihinsa. Poliisi epäilee turman syyksi sairauskohtausta.

Kartan saa suuremmaksi klikkaamalla sitä.

Juhannuksen kuolleiden lukumäärä saattaa vielä kasvaa, sillä muun muassa Kivijärvellä Keski-Suomessa on etsitty uistelemaan lähtenyttä miestä, jonka epäillään hukkuneen. Etsintää on lisäksi tehty Asikkalan Hopeaselällä, josta on löydetty ajelehtimassa vene.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.