Mainos

Juhannus vaati ainakin kahdeksan kuolonuhria

Juhannuksen ajan juhlinnassa ei tänäkään vuonna vältytty kuolonuhreilta. Juhannuksena kuoli viranomaisten tietojen mukaan ainakin kahdeksan ihmistä, ja lisäksi yksi hukkuneeksi epäilty on edelleen kateissa.

Eniten ihmisiä kuoli juhannuksen aikana väkivallanteoissa, yhteensä kolme. Vakavin välikohtaus sattui varhain juhannuspäivänä Kouvolassa, jossa varusmies puukotettiin kuoliaaksi ja kahta haavoitettiin vakavasti.

Varhain eilisaamuna Helsingissä Malmilla surmattiin 51-vuotias mies yksityisasunnossa ja samoin Helsingissä Kannelmäessä puukotettiin mies kuoliaaksi juhannusaattona. Poliisi on molemmissa Helsingin puukotustapauksissa ottanut epäillyn kiinni.

Juhannuksen ainoat tietoon tulleet hukkumistapaukset tulivat ilmi eilen iltapäivällä Ruovedellä, jossa mies hukkui yön aikana ja toisen miehen epäillään hukkuneen.

Hukkumisia oli tänä juhannuksena huomattavasti vähemmän kuin yleensä keskikesän juhlan aikaan. Esimerkiksi viime vuonna juhannuksena hukkui viisi ihmistä, sitä edellisenä kuusi ja sitä edellisenä yhdeksän.

Liikenteessä kaksi uhria

Menoliikenne vaati perjantaina kaksi kuolonuhria. Kuolonkolarit sattuivat Haukiputaalla ja Espoossa.

Lisäksi Keuruulla aattoiltana löytyi iäkäs mies kuolleena saunasta ja toinen mies kuljetettiin tajuttomana sairaalaan. Lappeenrannassa löydettiin puolestaan aattoiltana rannalta kuollut ihminen, jonka kuolinsyytä selvitetään parhaillaan. Poliisin mukaan tapaukseen ei kuitenkaan liity rikosta.

Muutoin poliisia ja pelastuslaitoksia työllistivät juhannuksen aikana rattijuopot, humalaisten häiriköinti, pienet tulipalot sekä tappelunnujakat.

Vesillä pulaan joutuneita pelastettiin eri puolilla Suomea. Kuitenkin vesillä juhannus oli monin paikoin tavallista rauhallisempi, sillä esimerkiksi Suomenlahden merivartioston mukaan merellä tehtäviä oli huomattavasti vähemmän kuin normaalisti juhannuksena.

Tulipaloissa ei juhannuksen aikana kuollut ihmisiä. Juhannuksen tuhoisin tulipalo sattui juhannuspäivänä Joutsenossa, kun Vapon biojätteen käsittelylaitos paloi maan tasalle. Vapo arvioi vahingoiksi jopa 10 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.