Mainos

Juhannusta viettävä Suomi näkyi poliisilla tuhansina hälytystehtävinä - katso oman alueesi tilanne

Juhannuksen aikana poliisi on joutunut vastaamaan tuhansiin hälytystehtäviin. Pääkaupunkiseutulaisten perinteinen muuttoliike mökille juhannuksen viettoon näkyy myös tehtävien määrässä.

MTV Uutiset selvitti Suomen eri poliisilaitoksille tulleet hälytystehtävät juhannuksen aikana. Mukana ovat siis hälytyskeskuksen poliisille välittämät tehtävät torstain ja perjantain välisestä yöstä sunnuntain puoleenpäivään asti.

Eniten hälytystehtäviä saanut poliisilaitos oli Sisä-Suomen poliisilaitos. Sinne tuli lähes 1500 hälytystä. Helsingin, Lounais-Suomen ja Itä-Suomen poliisilaitoksille tuli jokaiselle noin 1000 hälytystä. Oulun ja Lapin poliisilaitoksilta oli saatavilla vain yhteisluku, joka nousi jopa 1800:aan.

Pääkaupunkiseudun poliisilaitoksilta kuvailtiin viikonlopun sujuneen samalla tavalla tai jopa rauhallisemmin kuin normaali kesäviikonloppu yleensä. Syyksi arveltiin jokavuotista pääkaupunkiseutulaisten muuttoliikettä juhannusmökeille.

Itä-Suomen poliisista taas kerrottiin, että erityisen vilkasta oli Etelä-Savossa, joka onkin perinteinen mökkipaikkakunta.

Yhdeksän kuoli juhannuksen vietossa

Juhannuksen vietossa on kuollut ainakin yhdeksän ihmistä. Näistä kolme on hukkuneita, yksi Kuopiossa, yksi Nivalassa ja yksi Oulujärvellä.

Liikenneonnettomuuksissa on saanut surmansa kaksi henkeä. Lisäksi kaksi nuorta miestä on kuollut poliisin hallussa, toinen poliisiautossa ja toinen putkassa. Yksi ihminen on kuollut omakotitalon tulipalossa Tuusulassa.

Viimeisin kuolemantapaus sattui tänään Jyväskylässä. Iäkäs nainen löydettiin kotoaan kuolleena, ja asiaa tutkitaan tappona.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.