Mainos

Junaliikenne palannut normaaliksi Etelä-Suomessa

Junaliikenne takkuili iltapäivän ja illan aikana Lahden ja Riihimäen välillä sekä Kerava-Lahti-oikoradalla.

Iltapäivällä takkuillut VR:n matkustajaliikenne kulkee jälleen normaalisti Lahden eteläpuolisilla rataosuuksilla.

VR:n matkustajajunat seisahtuivat iltapäivällä Lahden ja Riihimäen väliselle rataosuudelle sekä Lahti-Kerava-oikoradalle kauko-ohjauksen tietojärjestelmän vian vuoksi. Vika ilmeni hieman ennen kello kahta ja saatiin korjatuksi iltaseitsemän jälkeen, jolloin liikenne palautui normaaliksi.

- Suma alkoi purkautua vähitellen puolen neljän jälkeen, mutta myöhästymisiltä ei vältytty, kertoo VR:n viestintäjohtaja Martti Mäkinen.

Hänen mukaansa kyse oli muutamista junista molemmilla rataosuuksilla. Pahimmillaan myöhästymiset olivat tunnin luokkaa.

Tilanne parani, kun radan vaihteet saatiin toimimaan niin, että junia voitiin ajaa rataosilla yksitellen läpi. Rataosilla illan myöhästymiset olivat 15-30 minuutin luokkaa.

VR ajoi vian korjaamisen aikana junat määräasemalle käsin korvaamalla automaattitekniikkaa. Matkustajaturvallisuuden kannalta menetelmä oli varma mutta hidas.

- Rataosuuksilla pystyttiin kääntämään vaihteita, mutta opastimiin ei saatu valoja. Opastinjärjestelmän vian aikana kaikissa liikennevaloissa paloi punainen, mikä tarkoitti, että silloin piti hoitaa junat käsiohjauksella eteenpäin, Mäkinen selvittää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.