Mainos

Junaliikenne rantaradalla kulkee sittenkin ajallaan

Junaliikenne rantaradalla eli Helsingin ja Turun sataman välillä on palautunut normaaliin aikatauluun.

Alun perin junien arveltiin myöhästelevän koko viikonlopun. Jorma Laakso Rataliikennekeskuksesta kertoo, että liikenteenohjausjärjestelmän vika Inkoon ja Kirkkonummen välillä korjattiin tänä aamuna.

-Ensin epäiltiin, että varastossa ei ole riittävästi varaosia vaan niitä jouduttaisiin odottamaan maanantaihin. Yön aikana varaosia kuitenkin saatiin.

Ukkosen aiheuttama vika havaittiin varhain eilen. Junat olivat pahimmillaan myöhässä jopa pari tuntia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.