Mainos

Junasta pudonneen miehen tapausta tutkitaan kuolemantuottamuksena

Kahdeksankymmentävuotias mies kuoli pudottuaan pohjoiseen menevästä junasta Kolpin kylän kohdalla viime kuun alkupuolella.

Poliisi tutkii Pedersöressä junasta pudonneen miehen tapausta kuolemantuottamuksena. Junan oven ei olisi pitänyt aueta vauhdissa, koska siinä oli sähköinen lukitusjärjestelmä.

Tapauksesta on tehty rikosilmoitus. Epäiltynä kuolemantuottamuksesta on VR:n henkilökuntaa, kertoo rikosylikonstaapeli Mika Laihorinne Pietarsaaren poliisista. Hänen mukaansa epäiltyjä on muutama, heitä on sekä yhtiön johdosta että alemmalta tasolta. Epäiltyjä kuulustellaan lähiaikoina asian selvittämiseksi.

80-vuotias mies kuoli pudottuaan pohjoiseen menevästä junasta Kolpin kylän kohdalla viime kuun alkupuolella. Makuuvaunussa matkustanut mies poistui aamuyöllä hytistä käydäkseen vessassa. Hän ilmeisesti erehtyi ovesta ja putosi junasta.

Tutkinta perustuu sekä poliisin omaan että Onnettomuustutkintakeskuksen tekemiin teknisiin tutkimuksiin. Tutkimuksissa on selvinnyt, että juna oli lähes täydessä matkavauhdissa, kun mies putosi. Laihorinteen mukaan junalla oli vauhtia tuolloin noin sata kilometriä tunnissa.

Ovea ei olisi pitänyt saada auki vauhdissa, koska ovessa oli sähköinen lukitusjärjestelmä. Ovi lukittuu automaattisesti, kun juna saavuttaa tietyn nopeuden. Vastaavasti lukitus kytkeytyy pois päältä, kun juna tulee asemalle ja vauhti hiljenee.

VR Yhtymän turvallisuuspäällikön Kari Karjalaisen mukaan viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana on sattunut pari vastaavaa tapausta, jossa ihminen on kuollut pudottuaan junasta. Näissä tapauksissa ei ole kuitenkaan kyetty osoittamaan, että ovijärjestelmässä olisi vikaa.

Pedersören putoamisen syy ei ole Karjalaisen tiedossa. Kyseinen makuuvaunu kuului VR:n niin sanottuihin sinisiin vaunuihin, joihin on rakennettu lukitusjärjestelmä jälkeenpäin. Järjestelmän pitäisi ilmoittaa konduktöörille, mikäli ovi ei mene kunnolla kiinni. Jos ovi ei sulkeudu, hälytyskello soi vaunussa ja konduktööri käy sulkemassa oven.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.