Mainos

Junat kulkevat jälleen pääkaupunkiseudulla - luvassa ruuhkaa ja viivytyksiä

Junaliikenne on käynnistynyt uudestaan pääkaupunkiseudulla. Etelä-Suomen junaliikenteen palautuminen normaaliksi ja odottamaan joutuneiden junien aiheuttaman ruuhkan purkaminen radalta vie silti vielä tunteja, VR arvioi.  

Liikenne oli keskeytyneenä rataosuuksilla Helsinki-Tikkurila, Helsinki-Karjaa sekä Helsinki-Vantaankoski. Aamulla eteläisen Suomen junaliikenteen pysäyttänyt häiriö johtui turvalaitteen viasta, kertoo Liikennevirasto.  

Viraston mukaan junaliikenteen turvallisuudesta vastaava asetinlaite jumiutui, eikä radan vaihteita siksi saatu käännettyä ja junien kulkuteitä turvattua. 

Vikatilanne alkoi hieman aamukahdeksan jälkeen ja kesti reilun tunnin.  
Radalla jumissa oli 10-15 kauko- ja 30-40 lähijunaa. Useita lähijunavuoroja peruttiin. Myös kello yhdeksän intercityvuoro Helsingistä Turkuun peruttiin. Matkustajat ohjataan tuntia myöhempään vuoroon.  

Junajumin takia intercityvuorot Helsingistä Kajaaniin ja Helsingistä Tampereelle ovat aikataulustaan noin tunnin myöhässä. Molempien vuorojen olisi aikataulun mukaan pitänyt lähteä hieman kahdeksan jälkeen.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.