Mainos

Jungner: Kelaa rangaistaan huonolla johtajalla

SDP:n puoluesihteeriehdokas Mikael Jungner pitää sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk.) valintaa Kelan pääjohtajaksi vastuuttomana.

Jungner sanoi perjantaina Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa, että johtajaehdokkaita ei pyynnöstä huolimatta testattu. Hän pitää Hyssälää huonona johtajana ja kertoo kuulleensa Kelan päättäviltä tahoilta, että tämä oli haastatteluissa piinaavan huono.

-Kaikki se, mitä olen kuullut ja ymmärtänyt, pistää kysymään, mitä pahaa tuhannet kelalaiset työntekijät ovat tehneet, että heitä näin rangaistaan.

Kelan valtuutettujen puheenjohtaja Anneli Kiljunen (sd.) on riitauttanut Hyssälän nimitysesityksen. Jungner sanoo viittaavansa huhupuheilla muihinkin kuin demarilähteisiin.

Kelan johtajaehdokkaita haastattelivat Kiljusen lisäksi Anneli Karhuvaara (kok.), Hannes Manninen (kesk.), Kirsi Ojansuu (vihr.) ja Unto Valpas (vas.). Keskustan äänenkannattajalehti Suomenmaan mukaan Karhuvaara ja Manninen tyrmäävät Jungnerin väitteet. Heidän mukaansa demarit ovat närkästyneet siitä, ettei Hyssälän haastajaa Mikael Forssia (sd.) valittu tehtävään.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.