Mainos

Junien aikataulut lipsuvat taas

Junaliikenne takeltelee tänäänkin. Ainakin neljä Helsinkiin tulevaa tai lähtevää aamuvuoroa myöhästeli. Lisäksi Seinäjoen ja Kokkolan välinen junaliikenne korvataan linja-autoilla iltapäivään saakka.

Seinäjoki-Kokkola-rata katkesi aamuviiden jälkeen, kun tavarajunan veturin teli putosi kiskoilta. Radan vaihde vaurioitui onnettomuuspaikalla Kokkolan eteläpuolella, mutta kukaan ei loukkaantunut.

VR arvioi, että raiteet ovat kunnossa iltapäivällä. Siihen asti rataosuuden junavuorot myöhästelevät noin tunnin.

Helsingistä kuudelta Kuopioon lähtenyt juna myöhästyi runsaan tunnin kuten eilen illalla Kolariin lähtenyt junakin.

Helsingistä kahdeksalta Tampereelle lähtenyt vuoro lipsui aikataulusta noin 40 minuuttia. Saman verran on myöhässä Oulusta pääkaupunkiin tuleva aamu-Pendolino.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.