Mainos

Juoksukaljoittelu kuriin lukollisilla kaapeilla

R-kioski on ottanut lukolliset kaapit käyttöön juoksukaljoittelun estämiseksi.

Olutta varastetaan yleensä pienistä kaupoista tai kioskeista, koska niissä on vähän henkilökuntaa.

R-kioski on ratkaissut ongelman hankkimalla ongelmakioskeihinsa lukolliset kylmäkaapit alkoholijuomille.

R-kioskin business manager Toivo Savolaisen mukaan sähkölukollisista kaapeista on saatu hyviä kokemuksia. 

– Samalla kun lukollisten kaappien määrä meillä on lisääntynyt, paine on siirtynyt isompaan kauppaan, Savolainen arvioi.

Sähkölukko on Savolaisen mukaan näppärä myös myyjän kannalta, koska sitä voi ohjata tiskin takaa napilla.  

Olutvarkauksiin liittyvät ongelmakioskit jakaantuvat suhteellisen tasaisesti ympäri maata. 

– R-kioskeja on ympäri maata kaikkiaan 650. Näitä lukollisia kaappeja on otettu kohde kohteelta aina sen mukaan missä ongelmia on huomattu, Savolainen kertoo.

Juoksukaljoihin liittyvän ongelman nosti esille viikonloppuna Helsingin Uutiset. Lehdessä haastatellun Valintalon myymäläpäällikön mukaan olutta varastetaan myymälästä kerran, pari viikossa.

Myymäläpäällikön mukaan varkaat toimivat hyvin röyhkeästi. Kauppaan kävellään sisään, otetaan oluet ja sen jälkeen joko juostaan tai kävellään kassan ohi pois myymälästä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.