Mainos

Jussi Kärjen kommentti: Miksi ministeri Rehn kulkee Pekka Perän polkuja Talvivaarassa?

Hallitus olisi voinut tehdä Talvivaarasta vesienpuhdistuksen malliesimerkin, mutta valitsi toisin. Siinä olisi ollut konkreettinen kärkihanke.

Kun on viikon seurannut hallituksen päivittäisiä infoja kärkihankkeista, katsojan valtaa epätoivo. Missä ovat poliitikkojemme oivallukset ja ideat? Kärkihankkeet ovat vanhan toistoa vähän komeammalla nimellä.

Kärkihankkeiden ja liikenneväylien tarvitsemat 1,6 miljardia euroa aiotaan kerätä valtion omaisuustuloista. Käykö tässä vielä niin, että valtio myy erinomaisesti tuottavia Sammon osakkeitaan, jotta löytyy rahaa navettojen rakentamiseen. Sipilän sanastossa navettojen uudistaminen on biotaloutta.

Ja kaiken aikaa hallituksen silmien alla loiskuu ja lainehtii todellinen mahdollisuus kehittää uutta, nimittäin Talvivaaran kaivos. Toimitukseemme otti yhteyttä yritysjohtaja, joka ihmetteli, miksi Talvivaaran vesienpuhdistuksesta ei ole tehty malliesimerkkiä ja kansallista hanketta, johon olisi valjastettu mukaan yliopistojen osaaminen.

Talvivaaran miljoonien kuutiometrien vesien puhdistaminen saisi huomiota maailmalla, kun Suomi yrittää erottautua vesiteknologian ja puhtaan veden edelläkävijänä. Muotisana kiertotalous saisi lihaa luiden ympärille.

Miksi elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) lähti kuitenkin kulkemaan Talvivaaran perustajan Pekka Perän tallaamaa polkua?

Valtio-omistajankin ratkaisu vesiongelmiin on purkuputki Nuasjärveen, jossa jätevesien sulfaattipitoisuudet aikanaan tulevat kolisuttelemaan päästörajoja. Nuasjärvestä on yhteys Oulun vesistöihin ja Sotkamon Vuokatissa järven rannoilla on Katinkullan lomakylä.

Vastaus on yksinkertaisesti raha. Sulfaatin poistaminen jätevesistä on kallista; luonnonsuojeluliiton arvion mukaan jopa yli 100 miljoonaa euroa. Maltillisemmat laskelmat liikkuvat nekin kymmenissä miljoonissa euroissa.

Valtio on varannut Talvivaaran kaivoksen käynnistämiseen yli 200 miljoonaa euroa, mutta ne rahat menevät pitkälti liiketoiminnan pyörittämiseen.

Joka tapauksessa valtio ottaa Talvivaarassa valtavan taloudellisen riskin: hyvää rahaa heitetään huonon perään. Samalla Kiinan hidastuva kasvu painaa nikkelin hintaa alaspäin ja tämä on huono uutinen Talvivaaralle, jonka pitäisi vakuuttaa valtio-omistaja kahdessa vuodessa bisneksen ja bioliuotuksen järkevyydestä.

Nyt hallituksen pitäisi kääntää aivonsa ja ajattelunsa toisin päin. Ja siitä näkökulmasta katsottuna Talvivaara ei ole kannattava kaivos mutta se voisi olla ympäristöteknologian ja kiertotalouden elävä koelaboratorio. Ilmiselvä kärkihanke. Kallis tosin, mutta elämä on.



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.