Mainos

Jutta Urpilainen haluaa siistiä politiikan pöytätavat

Matti Ahde menetti vaalirahasotkunsa vuoksi merkittävän puoluetehtävän

Uutta nousua etsivä SDP valitsi perjantaina uudet henkilöt puolueen kaikille avainpaikoille. Samalla johtokaarti nuortui selvästi.

Puoluekokouksen valintojen suurin yllätys oli Ilkka Kantolan nousu ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Kantola on entinen piispa ja ensimmäisen kauden kansanedustaja.

SDP:n uusi puheenjohtaja Jutta Urpilainen haluaa siivota politiikan pöytätapoja. Hän toivoi valintansa jälkeen perjantaina, että uuden sukupolven poliitiikot pystyvät tekemään sen yhdessä.

- Kun vaalirahakeskustelu saadaan päätökseen, keskustelen muiden puoluejohtajien kanssa siitä, miten palautamme politiikan uskottavuuden.

Urpilainen voitti kisan puheenjohtajan paikasta lopulta selvin luvuin 218-132. Vaalissa hävinnyt Erkki Tuomioja ilmoitti, että pyrkiminen saa hänen osaltaan riittää nyt.

Vaalirahasotkun puoluekokouksen syliin kaatanut Matti Ahde menetti paikkansa puoluevaltuuston johdossa. Hän ilmoitti vaalin alla vetäytyvänsä kisasta.

Urpilainen sanoi aiemmin tiedotustilaisuudessaan, että Ahteen olisi pitänyt tuoda kytköksensä esiin jo silloin, kun vaalirahakohua käsiteltiin puoluejohdossa ja eduskuntaryhmässä.

Lue myös:

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.