Mainos

Kaaren Prisman jouluostosmaraton alkoi – keskiyöllä jono ovella

Prisma Kaari Helsingin Kannelmäessä avasi viimeyönä ovensa ja seuraavan kerran ne sulkeutuvat jouluaattona. Kyseessä on kokeilu, jossa kauppa palvelee asiakkaita kellon ympäri viikon jokaisena päivänä.

Ensimmäisen yön aikana eli keskiyön ja aamuseitsemän välillä Prisma Kaaressa kävi arviolta 300– 400 asiakasta, kerrotaan Prismasta.

– Kaikki sujui hyvin ja asiakkaat olivat tyytyväisiä. Asiakkaiden määrää emme uskaltaneet etukäteen arvioida. Kyseessä on uusi ja samalla vieras asia kuluttajille. Nyt kun homma on saatu mukavasti alulle toivomme, että pitempi asiointiaika helpottaa ruuhkia ja avittaa siten kaikkien liikkumista, arvioi Prisma Kaaren johtaja Ilkka Riiali.

Myös MTV Uutiset vieraili Kaaren Prismassa tiedustelemassa, miten ensimmäinen yötyövuoro sujui.

Yötyöhön tulijoita enemmän kuin vuoroja

Riialin mukaan työntekijät ovat suhtautuneet yötyöhön suopeasti.

– Yötöihin tulijoita oli enemmän kuin vuoroja. Kaikki joulunalusajan yövuoroissa työskentelevät ovat paikalla omasta nimenomaisesta toivomuksestaan, hän kiittää.


 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.