Mainos

Kääriäinen: Libanoniin ei mennä hätäillen

Puolustusministeri Seppo Kääräinen painottaa, että huolimatta siitä, että viime viikot julkisuudessa ovat olleet päällimmäisinä Libanonin valmistelut, Suomen marssijärjestys selvä - Suomen puolustusvoimat ovat ensisijaisesti Suomen puolustamista varten.

Puolustusministeri Seppo Kääriäisen mukaan Suomi päätti Libanonin rauhanturvatehtävään osallistumisesta vakaalla harkinnalla ja vastuullisuudella. Kääriäisen mukaan Libanoniin ei olla lähdössä tukka putkella.

- Suomen osallistuminen ei ole itsetarkoitus. Se palvelee Libanonin rauhanomaista kehitystä ja jälleenrakentamista. Rauhanturvaajien turvallisuus otetaan huomioon täysimääräisesti, kertoi ministeri tänään Pielavedellä paikallisten reserviläisten vuosijuhlassa.

Hän korosti, että päätöksentekoon osallistui koko valtion johto, kuten aina kansainvälisistä operaatioista päätettäessä kuuluukin.

- Presidentin, hallituksen ja eduskunnan vastuu asiassa on yhteinen. Prosessi vietiin läpi viidessä vuorokaudessa. Tämäkin on osaltaan osoitus uuden kriisinhallintalain toimivuudesta, sanoi Kääriäinen.

Suomi osallistuu Libanonin operaatioon yhteensä enintään 250 sotilaalla ensi vuoden loppuun saakka. Puolustusministerin mukaan riskit ovat aina läsnä rauhanturvaoperaatioissa.

- Huolimatta siitä, että viime viikot julkisuudessa ovat olleet päällimmäisinä Libanonin valmistelut, on marssijärjestys selvä. Suomen puolustusvoimat ovat ensisijaisesti Suomen puolustamista varten. Kansallisen puolustuksen eteen tässä töitä tehdään. Kansainvälinen toiminta ei voi nyt eikä tulevaisuudessa heikentää kansallista puolustusvalmiuttamme. Se olisi kestämätön tie, eikä sille lähdetä, lupasi ministeri reserviläisille.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.