Mainos

Kaasuvuoto johti evakuointeihin Espoossa

Espoolaisesta asunnosta on löytynyt kymmenkunta erikokoista nestekaasu- ja tupakansytyttimen täyttöpulloa sekä erinäinen määrä ilotulitteita.

Huoneilmaan päässyt nestekaasu johti evakuointeihin varhain tänään Espoon keskuksessa. Kolme kerrostalohuoneistoa tyhjennettiin asukkaista Kirjanpitäjänkujalla aamuyöllä, kun talon rappukäytävässä tuntui kaasun hajua. Evakuoidut asukkaat ohjattiin tilanteen selvittämisen ajaksi turvaan läheisen päiväkodin tiloihin.

Rikoskomisario Jukka Kasken mukaan tilanne sai alkunsa hieman ennen kolmea aamuyöllä, kun poliisille tuli ilmoitus kerrostalosta kuuluvasta metelistä. Partio havaitsi yhden asunnon oven läpi voimakkaan kaasun hajun, minkä jälkeen paikalle kutsuttiin lisäpartioita. Tilannetta oli selvittämässä myös palomiehiä.

Asunnosta löytyi kymmenkunta erikokoista nestekaasu- ja tupakansytyttimen täyttöpulloa sekä erinäinen määrä ilotulitteita. Aineiden määrä ei ylittänyt lain sallimia rajoja, mutta mahdollisen räjähdysvaaran vuoksi naapurihuoneistot tyhjennettiin asukkaista.

Huoneistossa oli tapahtuman aikaan paikalla vuonna 1987 syntynyt mies, joka vietiin poliisin suojiin kuultavaksi. Kaski arvioi iltapäivällä, että mies päästettäneen vapaaksi varsin pian.

Poliisi ei vielä iltapäivään mennessä tiennyt, mistä kaasu oli peräisin tai mihin nestekaasua on ollut tarkoitus käyttää. Poliisi selvittää myös, oliko vuoto tahallinen vai vahinko.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.