Mainos

Kaatunut rekka katkaisi Lahti–Tampere-tien

Tielle kaatunut rekka katkaisi liikenteen valtatie 12:lla lauantai-iltana ennen kello seitsemää.

Rekan perävaunu kaatui poikittain tielle ja tukki kulkuväylän. Onnettomuus sattui noin 10 kilometrin päässä Hauholta Tampereen suuntaan.

Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa, joka johtui pelastuslaitoksen mukaan kuljettajan virheestä. Ajokeli oli tapahtuma-aikaan normaali.

Pelastuslaitos arvioi, että rekan nostaminen kestää useita tunteja. Tapahtumapaikalla on käytössä kiertotie.

Rekka kuljetti tyhjiä lihalaatikoita.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.