Mainos

Kadoksissa ollut nuorukainen löytyi hukkuneena

Tampereella kadonnut opiskelija, malli Niko Niemi löytyi perjantaina kello 15.45 aikaan hukkuneena Tampereelta Mustalahden satama-alueelta.

Niemi löytyi Suomenlahden merivartioston sukeltajien suorittamissa etsinnöissä vedenalaisen tutkalaitteen avulla. Löytymispaikka on lähellä samaa paikkaa, missä aiemmin suoritettiin sukelluksia.

Vainajassa ei poliisin mukaan ole väkivallan merkkejä. Lopullinen kuolinsyy selviää ruumiinavauksessa. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.

Etsintöihin on kuluneiden kahden viikon aikana osallistunut lukuisia vapaaehtoisia ja viranomaisia, ja poliisi on saanut useita yhteydenottoja ja vihjeitä tapauksesta.

Poliisi kiittää tiedotteessaan kaikkia etsintöihin osallistuneita ja vihjeitä antaneita henkilöitä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.