Mainos

Kaiho, halla, hepsankeikka, lempi – Onko joku näistä suomen kielen kaunein sana?

Suomen kielen päivää vietetään huomenna lauantaina. Mikael Agricola loi Suomen kirjakielen jo 1500 luvulla kirjoittamalla ABC-kirjan.

Kieli muuttuu jatkuvasti. Uusia sanoja tulee ja joitain jää unholaan. 

Teimme toimituksessa kierroksen ja kyselimme työkseen sanoja tuottavien toimittajien ajatuksia Suomen kauneimmasta sanasta.

Moni perusteli valintaansa sillä, että sana soljui suussa kauniisti. Mahtuipa kauniimpien sanojen joukkoon myös tiettävästi Suomen kielen pisin sana.

Videolla kuultavien kauneimpien sanojen lisäksi mainittiin myös "liaani" ja "sarana", joita molempia perusteltiin myös sillä, että ne sopisivat hyvin tytön tai naisen nimeksi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.