Mainos

Kaikki ammattikorkeakoulut vakinaisiksi

Viimeisetkin väliaikaiset ammattikorkeakoulut vakinaistetaan. Opetusministeriö kertoo, että elokuun alusta vakinaistuvat Diakonia-ammattikorkeakoulu, Espoon-Vantaan ja Helsingin ammattikorkeakoulut, Humanistinen ammattikorkeakoulu sekä Pirkanmaan ammattikorkeakoulu.

Opinahjo

Samalla Itä-Uudenmaan väliaikainen ammattikorkeakoulu yhdistetään Helsingin liiketalouden ammattikorkeakouluun ja Varsinais-Suomen väliaikainen ammattikorkeakoulu Turun ammattikorkeakouluun. Opetusministeriön hallinnonalan ammattikorkeakouluja on kaikkiaan 29. Tämän lisäksi Ahvenanmaalla toimii Ålands yrkeshögskola ja sisäministeriön alaisuudessa Poliisiammattikorkeakoulu.

Viime vuonna ammattikorkeakoulujen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli lähes 97 000 opiskelijaa. Heistä noin kolmannes opiskeli tekniikan ja liikenteen koulutusalalla.

AMK:t tulivat 1991

Kaikkien ammattikorkeakoulujen vakinaistaminen merkitsee vuonna 1991 alkaneen kokeilun päättymistä. Ammattikorkeakouluverkko ulottuu nyt kaikkiin maakuntiin. Yleensä maakunnissa on yksi alueellinen ammattikorkeakoulu, minkä lisäksi Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Humanistinen ammattikorkeakoulu toimivat eri puolilla maata. Uudellamaalla toimii yhdeksän ammattikorkeakoulua.

Ammattikorkeakoulut ovat yleensä monialaisia korkeakouluja. Maakunnalliset koulut järjestävät pääsääntöisesti koulutusta ainakin tekniikan ja liikenteen, hallinnon ja kaupan, matkailu-, ravitsemis- ja talous- sekä sosiaali- ja terveysalalla. Opetusministeriön mukaan myös kulttuurinen koulutus on viime vuosina laajentunut. Viime vuonna ammattikorkeakouluissa vedettiin läpi kaikkiaan 300 koulutusohjelmaa.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.