Mainos

Kaikki raha ei miellytä urheilussa

Urheilun rahoituksesta pitkin kevättä vellonut keskustelu sai tänään jatkoa Porissa SuomiAreenassa, kun Valo ry otti asiaan kantaa raatinsa suulla.

Urheiluun tulevan rahan alkuperällä on väliä, sanovat lähes yhteen ääneen Valo ry:n kokoaman raadin jäsenet. Reilu Peili -nimellä kutsutun liikunnan ja urheilun asiantuntijoista ja taustavaikuttajista kootun raadin mielestä urheilua rahoittavan tahon arvojen on sovittava yhteen urheilun ihanteiden kanssa. 

Kysymys oli asetettu näin: "Onko väliä, kuka rahoittaa suomalaista urheilua?" Käytännössä kaikki vastaaja vastasivat kysymykseen myöntävästi, vaikka myöntävien vastausten prosentti ei olekaan tasan sata. Kieltävästi vastannut raatilainen paljasti todellisen kantansa vasta perusteluosassa. 

- Näin johdattelevaan kysymykseen kaikki täysjärkiset vastaavat kyllä. Itse vastaan kuitenkin ei. Nykyisin urheilua rahoitetaan ennen kaikkea veikkausvoittovaroin, eikä niiden varojen alkuperästä ole mitään tietoa. Aivan varmasti osa lottoamiseen ja muihin Veikkauksen peleihin käytetystä rahasta on hankittu laittomin, epämoraalisin tai urheilun arvojen vastaisin keinoin. Kyllä siihen sekaan mahtuvat ulkomaisten vedonlyöntiyhtiöiden ja oligarkkien rahat, kirjoittaa urheilutarkkailija Pekka Seppänen Suomen Urheilutarkkailijoista. 

Myöntävästi vastanneiden perustelut puhuivat kotimaisen rahapelimonopolin puolesta ja korostivat rahan alkuperän eettisyyttä.

- Rahoituksen täytyy aina tulla eettisesti hyväksyttävistä lähteistä. Yhteistyökumppaneiden kohdalla normi on, että samalla alalla kilpailevien yritysten kanssa ei tehdä sopimuksia. Jousiammunnassa esimerkiksi alkoholimainonta on kiellettyä., kirjoittaa Suomen Jousiampujain Liiton toiminnanjohtaja Anne Lantee

Keskustelu urheilun rahoituksesta ryöpsähti, kun jääkiekkojoukkue Jokerit teki sponsorisopimuksen ulkomaisen vedonlyöntiyhtiön kanssa.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.