Mainos

Kaikki väläytetyt eläkekiristykset tuskin toteutuvat

Eläkeneuvotteluita on jäljellä muutama viikko.  Silti eläkeikä sekä osa-aikaeläkkeen ja työttömyysputken kohtalo ovat vielä ratkaisematta.

Kaikkia eläkejärjestelmään väläyteltyjä kiristyksiä tuskin toteutetaan samassa rytäkässä. SAK, STTK ja Akava ovat kertoneet olevansa valmiita neuvottelemaan eläkeiän korottamisesta nykyisestä 63 vuodesta, mutta järjestöillä on omat ehtonsa.  

STTK:n edunvalvontajohtaja Minna Helle ei usko, että eläkeuudistuksessa päädyttäisiin poistamaan varhennetut eläköitymistavat ja vielä lisäksi nostamaan eläkeikää.  

-Ikääntyneiden on todella vaikeaa löytää töitä Suomesta. Työttömyysputken poistaminen kokonaan ei ole mahdollista.  

Kokonaisuudesta käydään kuitenkin edelleen tiukkaa vääntöä. EK ei usko, että yhdessä asetettuun tavoitteeseen 62,4 vuoden keskimääräisestä eläköitymisiästä päästään ilman, että myös osa-aikaeläkkeeseen ja työttömyysputkeen kajotaan.   

Työttömyysturvan lisäpäivistä eli eläkeputkesta SAK:n on hyvin vaikea tinkiä.  

Eläkeiän lisäksi osapuolet kiistelevät erityisesti siitä, pitäisikö eläkemaksua korottaa. Palkansaajajärjestöjen mielestä eläkemaksua on tarpeen nostaa noin yhdellä prosenttiyksiköllä, jotta varat riittävät eläkkeiden maksuun. EK ei puolestaan ole valmis enää nostamaan työnantajilta kerättävää maksua.   

Työmarkkinajärjestöjen on tarkoitus päästä sopuun eläkeuudistuksesta syksyyn mennessä. Neuvotteluille ei ole sovittu tarkkaa takarajaa.  


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.