Mainos

Kaikkonen: Ministerivalinnan aikatauluun palataan ensi viikolla

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan keskustassa ei ole vielä lyöty lukkoon, millä aikataululla Suomen Pankkiin siirtyvän elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) seuraaja valitaan.

Asiaan palataan ensi viikolla, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on palannut ulkomaanmatkaltaan. Sipilä on parhaillaan Etelä-Amerikassa. 

Kaikkonen ei halunnut ottaa kantaa siihen, mitä asioita elinkeinoministerin valinnassa tulisi painottaa.

Hänen mukaansa on pääministeri Sipilän tehtävä arvioida, minkä tyyppistä osaamista ja henkilöä tehtävään tarvitaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.