Mainos

Kaivosalan salailua halutaan hälventää

Kaivosalaa patistellaan avoimempaan tiedottamiseen. Geologian tutkimuskeskuksen GTK:n vetämässä kaivosakatemiassa alan yritykset, viranomaiset ja sidosryhmät hakevat keinoja, joilla hälvennettäisiin malminetsinnän ja kaivosten nostattamia pelkoa.

Tavoitteena on luoda Suomen oloihin sopiva ohjeistus ja saada alan toimijat tekemään vapaaehtoisesti enemmän kuin laki vaatii. Työn on määrä valmistua vuonna 2014.

Toimintatavat ovat nykyisin kirjavat. Yrityksillä on omat ohjesääntönsä, joita ne noudattavat. Iso osa niistä on muokattu sopimaan anglosaksiseen maailmaan ja joissakin otetaan huomioon esimerkiksi kehitysmaiden olot.

– Tässä haetaan Suomeen sopivia käytäntöjä, jotka ulottuvat malmien etsinnästä kaivosten sulkemiseen, kertoo erikoisasiantuntija Toni Eerola GTK:sta.

– Yritysten olisi hyvä panostaa läpinäkyvyyteen paikallistasolla jo hyvin aikaisessa vaiheessa, kun lähdetään tunnustelemaan jotakin aluetta, eikä toimia salaillen, kuten alalla on paljon ollut tapana, hän sanoo.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.