Mainos

Kajaanin synnytyssairaala saattaa saada poikkeusluvan

Sosiaali- ja terveysministeriö voi myöntää ensi kesäkuun alusta lähtien poikkeusluvan pitkien välimatkojen alueilla sijaitseville sairaaloille, vaikka ne eivät täytä edellytystä tuhannesta synnytyksestä vuodessa.

Asia sisältyy ministeriön päivittämään asetukseen päivystysten hoidosta. Ministeriö perustelee poikkeuslupia sillä, että synnytyssairaalat olisivat saavutettavissa kohtuullisessa ajassa. Monin paikoin on ilmennyt, että synnyttäjät eivät ole ehtineet sairaalaan vaan ovat joutuneet synnyttämään matkalla.  

Viimevuotisten lukujen perusteella synnytykset ovat liipaisimella Porvoon ja Kemin lisäksi Salossa, Mikkelissä ja Kajaanissa. Kajaanin sairaala saattaa saada poikkeusluvan maantieteellisten syiden perusteella.  


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.