Mainos

Kaksi kolmesta kannattaa pääkaupunkiseudulla tuulivoiman lisäämistä

Peräti 66 prosenttia Helsingin seudun asukkaista olisi valmis luopumaan kivihiilestä ja lisäämään tuulivoimaa, vaikka se tarkoittaisi veronkorotusta tai sähkölaskun kasvua.

Eniten valmiutta löytyy 25-34 -vuotiaista, joista 81 prosenttia haluaisi lisää tuulivoimaa. Nihkeimmin asiaan suhtautuvat yli 50-vuotiaat, joista lisämaksut hyväksyisi 52 prosenttia.

Sama havainto on tehty myös Helsingin Energiassa, jonka asiakkaista jo yli 5 000 käyttää tuuli- tai vesivoimalla tuotettua sähköä.

- Se on ollut tässä viimeisten kahden vuoden aikana aina välillä tilapäisesti loppukin. Tällä hetkellä ongelma on juuri siinä, että tuulisähköä ei tuoteta niin paljon kuin on kysyntää, kertoo Helsingin Energian sähkömyynnistä vastaava johtaja Jukka Niemi.

Suuret energiayhtiöt ovat kaavailleet rannikolle isoja merituulivoimaloita, mutta lupa- ja tukijärjestelmät ovat edelleen keskeneräisiä.

- Ennen kuin ne pääsevät liikkeelle, pitää saada luvat rakentaa. Toinen kysymys on se, miten tukijärjestelmä saadaan kehitettyä niin, että myös isomman mittaluokan tuulivoimaloita voidaan rakentaa, Niemi sanoo.

Suomen tuulivoimayhdistyksen mukaan Suomen sähköntuotannosta noin 7-9 prosenttia voitaisiin toteuttaa lähivuosikymmeninä tuulella. Yhdistyksen puheenjohtaja muistuttaa positiivisesta tuloksesta huolimatta, että monen näkemys tuulivoimaan muuttuu siinä vaiheessa, kun tuulimyllyä suunnitellaan omalle takapihalle.

- Tuulivoima tarvitsee tällä hetkellä tukea, syöttötariffi pitää saada voimaan. Toinen asia ovat sitten nämä luvitukset, eli projekteja pitää kannattaa myös sitten, kun ne tulevat meidän takapihalle, Suomen tuulivoimayhdistyksen puheenjohtaja Pasi Tammivaara sanoo.

Tutkimuksen tiedot perustuvat Taloustutkimuksen tekemään kyselyyn. Sen teettivät Metropoliareenan perustajatahot: MTV3, Helsingin Uutiset, Länsiväylä, Vantaan Sanomat sekä pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan yrittäjäjärjestöt.

Katso Pekko Ylösen juttu

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.