Mainos

Kaksi konserttia päättyi kaaokseen - janoa, kyyneliä ja haljennut huuli

Amerikkalaisbändin konsertti Helsingissä päättyi kaaokseen, kun ihmismassat tukkivat ulospääsyn keikkapaikalta. Torstaisen keikan jälkeen jonot narikkaan muodostuivat niin massiivisiksi, että ulospääsyä joutui odottamaan yli kaksi tuntia. Tapahtumista kertoi YleX verkkosivuillaan.

LMFAO-yhtyeen ikärajaton keikka veti helsinkiläisklubin ääriään myöten täyteen väkeä. Vaatejonossa tiukkaan pakkaantuneet ihmiset valittivat janoaan ja pienimmät kävijät kyynelehtivät aikuisten jaloissa. Osa ei jäänyt odottamaan päällysvaatteitaan, vaan raivasi tiensä suoraan ulos.

Circus-klubin johtaja Niko Hallamäki ottaa YleX:n sivuilla päävastuun asiasta. Hänen mukaansa syytä oli kuitenkin myös turvafirmassa ja tapahtuman järjestäjässä.

Uhkaavaa tungosta nähtiin myös Lovex-yhtyeen keikalla eilen Kuopiossa Rauhalahden kylpylähotellissa, kun fanit tunkivat lavalle. Iltalehden mukaan kaaoksessa bändin soittokamat kolhiintuivat ja tavaraa putosi lavan alle.

Bändin basistilta halkesi tungoksessa huuli ja osa faneista tallaantui toisten jalkoihin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.