Mainos

Kaksi purjelentokonetta törmäsi toisiinsa Orimattilassa

Vaurioituneet koneet pystyivät kuitenkin laskeutumaan hallitusti. Kukaan ei loukkaantunut turmassa.

Kaksi purjelentokonetta on törmännyt toisiinsa iltapäivällä Orimattilan yläpuolella Päijät-Hämeessä. Onnettomuus ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Onnettomuus tapahtui Lopen Räyskälässä pidettävien purjelentokilpailujen yhteydessä. Viimeisen kilpailutehtävän yhteydessä purjelentokoneet kaarsivat Orimattilan Heinämaan kohdalla siten, että niiden kaarrokset leikkasivat ja koneen siivet osuivat toisiinsa. Molempien koneiden siipien kärjistä lähti pala pois, mutta koneet pystyivät kuitenkin laskeutumaan hallitusti.

Toinen koneista laskeutui sillä hetkellä lähimpänä olleelle Asikkalan Vesivehmaan kentälle, toinen puolestaan palasi takaisin Räyskälän kentälle. Molempien purjekoneiden mieskuljettajat selvisivät vaaratilanteesta pelkällä säikähdyksellä. Onnettomuus tapahtui iltapäivällä hieman ennen kello kolmea.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.