Mainos

Kaksi rekkaa törmäsi Rantasalmella – betonielementit levisivät tielle

Kaksi rekkaa törmäsi toisiinsa alkuillasta keskiviikkona Rantasalmella. Toisen rekan kuljettaja loukkaantui lievästi risteysalueella tapahtuneessa peräänajokolarissa, toinen välttyi vammoilta.

Etelä-Savon pelastuslaitokselta kerrotaan, että raskaiden ajoneuvojen onnettomuudessa oli eväät pahempaankin.

Tapahtumapaikalla oli huono näkyvyys kovan tuulen ja lumipyryn vuoksi. Tienpinta risteysalueella oli myös liukas. Rekkojen lastina olleet betonielementit levisivät onnettomuudessa tielle, mutta tie saatiin avattua liikenteelle nopeasti.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.