Mainos

Kaksi tavarajunan vaunua suistui raiteilta Tampereella

Tampereella henkilöjunaliikenne kulkee taas normaalisti, mutta tavaraliikenne on yhä poikki, kerrotaan VR:n operaatiokeskuksesta.

Myöhään eilisiltana kaksi tavarajunan tyhjää vaunua suistui raiteilta ratapihan ja tavararatapihan yhdistävällä osuudella.  

Operaatiokeskuksen kuljetuspäällikön mukaan kolme henkilöjunaa myöhästyi aikataulustaan tunnista kolmeen tuntia. Kuljetuspäällikön mukaan raivaustöitä tehtiin edelleen aamuviideltä. Hän ei osannut arvioida, milloin tavaraliikenne kulkee jälleen normaalisti.

Kukaan ei ole tiettävästi loukkaantunut. Suistumisen syystä ei ole vielä tietoa.  

Suistuminen tapahtui ratapihan ja tavararatapihan yhdistävällä osuudella ennen puoltayötä.  

 

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.